Arkeologi Juha Ruohonen: ”Kirkkolöytö on ainutlaatuinen maassamme”
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3
Mediakortti   |   Yhteystiedot   |   Palaute   |   Sivukartta   |   a- A  A+

Kuopion ja Siilinjärven evankelisluterilaisten seurakuntien lehti

Kirkko ja koti Facebookissa Kirkko ja koti Twitterissä
Arkisto

Arkeologi Juha Ruohonen: ”Kirkkolöytö on ainutlaatuinen maassamme”

20.8.2014

Teksti: Tarja Lappalainen

Kuva: Juha Ruohonen

Kaarinan Ravattulasta löydetyn vanhimman kirkollisen rakennuksen jäännökset muuttavat varhaista kirkkohistoriaamme. Turun yliopiston tekemissä arkeologisissa kaivauksissa alueelta on paljastumassa kapeakuorisen kirkkorakennuksen jäännökset.

Kaivaukset ovat jatkuneet elokuun ensimmäisistä päivistä ja niitä tehdään tänä vuonna aina syys- jopa lokakuulle saakka. Löydöt tuovat uutta, ainutlaatuista tietoa maamme varhaisesta kristillisyydestä ja siihen liittyvistä kirkkorakennuksista.

Koko mielenkiintoinen urakka on lähtenyt liikkeelle vuonna 2010, kun Turun yliopiston arkeologi Juha Ruohonen oli tutkimusryhmineen tarkoitus tutkia ristiretkiaikaista ruumiskalmistoa.  Tälle aikakaudelle ajoittuvia hautoja löytyikin, mutta samassa yhteydessä maan sisältä löytyi erikoisia kiviä. Kivet herättivät tutkimusryhmän uteliaisuuden ja kaivauksia jatkettaessa paikalta löytyi vuonna 2011 vanhan rakennuksen kivijalan osa.

”Ajattelin, että se saattaa olla 1800-luvun talousrakennuksesta, joka olisi pystytetty ristiretkiaikaisen kalmiston päälle. Jatkoimme kaivauksia vuonna 2012, jolloin kiveyksen länsiosa saatiin esille, mutta tällöinkään mikään ei viitannut siihen, että kyseessä voisi olla 1100-luvulta peräisin oleva kirkollinen rakennus.”

Ynnäilyjen kautta toimeksi

Tutkija alkoi kuitenkin ynnätä asioita yhteen ja uumoili, että kyseessä saattaisikin olla viime vuosisatoja huomattavasti vanhempi rakennus.

”Epäilykseni heräsivät monestakin eri syystä, sillä kivijalat ovat verrattain uusi keksintö, tai sitten ne liittyvät hyvin arvokkaaseen rakennukseen. Aikaisemmin maaseudulla hirsirakennukset perustettiin maan pinnalle vielä 1700-luvulla – alahirsiä toki jouduttiin vaihtamaan tarvittaessa.”

Toinen silmään pistävä piirre oli, että alueella ei näkynyt mitään kumpua, mikä kertoisi siitä, että rakennukseen olisi kuulunut jokin lämmityslaite - uuni, liesi tai kiuas.

”Lähes kaikki talousrakennukset tarvitsevat lämmityslaitteen, koska Suomen talvi tunnetusti on kylmä. Kirkoissa puolestaan ei ole ollut lämmityslaitteita vasta kuin 1800-luvulla, jolloin puukirkkoja alkoikin sitten palaa, kun talvipakkasilla lämmitettiin liikaa”, Ruohonen toteaa.

Ratkaisevin tekijä, jonka vuoksi Ruohonen päätyi lisäkaivauksiin oli se, että kirkon seinälinjan pitkän sivun suunta oli täsmälleen sama kuin aiemmin esille kaivettujen hautojan suunta.

”Tästä pystyi päättelemään sen, että rakennus saattaisi olla yhtä vanha kuin sitä ympäröivät hautauksetkin. Hautojen ja rakennuksen itä-länsi -suunta viittasi varhaiskristilliseen hautausmaahan ja kirkolliseen rakennukseen.”

”Tuumailujeni pohjalta ryhdyimme kaivamaan lisää kivijalkaa esille vuonna 2013. Kaivauksissa saimme esille koko kivijalan, joka on kaksiosainen – rakennus muodostuu kahdesta huoneesta. Sen muotoinen kivijalka ei voinut olla minkään muun kuin kirkkorakennuksen.”

Kivijalan pohjalta oli helppo tehdä mittauksia: itse rakennus oli pituudeltaan kymmenen ja leveydeltään kuusi metriä. Kirkkorakennus pystyttiin esinelöytöjen, varhaiskeskiajalle viittaavan rakennustyylin, sekä hautalöytöjen myötä ajoittamaan 1100-luvulle Löytö oli ainutlaatuinen ja ensimmäinen Suomen historiassa.

”Tällaisia paikkoja on etsitty sadan viidenkymmen vuoden ajan, tähän asti siis tuloksetta. Vaikka rautakauden ja keskiajan vaihteeseen sijoittuvia kalmistoja tunnetaan runsaasti, ei varmoja kirkkorakennuksen perustuksia ole niistä löytynyt. Kaarinasta löydetty kirkollinen rakennus on ajalta ennen tunnettua seurakunnallista järjestymisvaihetta”, Ruohonen selvittää.

Kirkko ja kirkkokansa

Ruohosen mukaan on oletettavaa, että yhteisö on palkannut papin kirkkoonsa.  Siellä on saattanut puhua hänen lisäkseen myös maallikko, jolla on ollut riittävä valmius. Saarnat on pidetty kansan kielellä, mutta messut todennäköisesti latinaksi ja osa niistä on käännetty kantaväestön kielelle. Papin ei ole tarvinnut välttämättä asua paikkakunnalla, vaan hän on tullut muualta pitämään kirkonmenoja.

”Saarnat pidettiin kirkon kapeammasta, niin sanotusta kuoriosasta, joka oli noin 3,5 metrin kokoinen. Seurakuntalaiset kuuntelivat saarnoja isommasta huoneesta, joka oli kanttiinsa kuusi metriä. Kirkossa ei ollut tuoleja, korkeintaan muutamia penkkejä seinustoja kiertämässä. Istuimet tulivat kirkkoon vasta 1600-luvulla. Kuoriosan ja huoneen rajaa saattoi osoittaa kuoriaita, muuten tila oli avoin. Huonetilojen välillä oli mahdollisesti myös pieni symbolinen kynnys.”

Kirkossa kastettiin myös lapsia. Kastepaikka sijaitsi ainakin myöhemmin keskiajalla kirkon keskellä.

Ruohosen mukaan on vaikea tietää, ketkä kirkkoa varmuudella ovat käyttäneet.

Hautausmaan perusteella, jossa vainajia on mieluummin yli kuin alle sata, voisi päätellä, että kirkko on ollut aika laajan yhteisön palveluksessa. Olettamuksena onkin, että tämä on kahden - kolmen kylän käyttämä kyläkappelityyppinen rakennus ja ratkaisu. Kirkkoa käyttäneeseen yhteisöön päästäisiin käsiksi kirkkomaata laajemmin tutkimalla. Tähän mennessä vasta kaksi hautausta on tutkittu arkeologisesti.

Tutkijan mukaan löytö vahvistaa myös tulkintoja kristillisyyden rauhanomaisesta tulosta Suomeen – ei oltukaan niin pakanoita kuin on oletettu.

”Voidaan puhua esikristillisestä ajasta ja varhaiskristillisyydestä. Tämä on ollut jopa vuosisadan kestänyttä välivaihetta, josta on siirretty yhä laajemmin järjestelmällistä kristinuskoa kohti.”