Taivaallinen kukkaro ei ehdy
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3
Mediakortti   |   Yhteystiedot   |   Palaute   |   Sivukartta   |   a- A  A+

Kuopion ja Siilinjärven evankelisluterilaisten seurakuntien lehti

Kirkko ja koti Facebookissa Kirkko ja koti Twitterissä
Arkisto

Taivaallinen kukkaro ei ehdy

18.6.2014

Teksti: Leila Asikainen

Kuva: Joonas Vähäsöyrinki

Tekstissä veli pyytää Jeesusta tarttumaan mahdolliseen perheriidan aiheeseen, siis toista veljeä suostumaan perinnönjakoon. Kuulen tuossa pyynnössä pyytäjän vetoomuksen oikeudenmukaisuuden puolesta. Toinen veli ei haluaisi omaisuutta jaettavan, syytä tuohon me emme tiedä. Mutta mitä vastaakaan Jeesus: ”Onko minut laitettu tässä tuomariksi?” Jeesus siis asetti etusijalle pyyteettömyyden, jopa ennen oikeudenmukaisuutta. Siinäpä on meille nykyihmisille miettimistä. Siis minunkin pitäisi luopua siitä, mikä minulle omasta mielestäni kuuluu jonkun toisen hyväksi!

Jeesus käytti tilaisuutta hyväkseen ja opetti ihmisiä. Hän varoitti kuulijoita silloin ja varoittaa meitä nykyihmisiä ahneudesta ja siitä, että elämäänsä ei voi rakentaa omaisuuden varaan.

Jokin minussa pyristelee tuota opetusta vastaan: missä kulkee raja kohtuullisen elintason ja omaisuuden keräämisen välillä. Enkö voikaan vaatia sitä, mikä minulle oikeudenmukaisuuden nimissä kuuluu? Olisi hyvä, jos lapsillekin jäisi jotakin minun jälkeeni, olenhan itse ansainnut sen vähän, mitä olen kokoon saanut.

Seuraava kysymys mielessäni onkin: mikä on tarpeeksi omaisuutta, jotta tulen toimeen. Mikä on tarpeeksi, jotta minua ei voisi verrata tuohon veljeen, joka halusi vain oman osansa ja kuitenkin Jeesus katsoi hänen olevan ahne.  Ja ennen kaikkea, miten kerätä aarteita Jumalan luokse? Mitä ne sinne varattavat aarteet voisivat olla?

Olisi helppoa, jos joku tekisi päätöksen toimeentulon jakamisesta ihmisten kesken puolestamme. Mutta Jeesus jättää meille itsellemme tehtäväksi tuon jakamisen. Jokaisen ihmisen mietittäväksi, jokaisen maan, maanosan ja koko maailman tehtäväksi tuon saman asian. Meidän täällä Suomessa on vaikea kuvitella ihmisiä kehitysmaissa, joilla ei todellakaan ole mitään. Ei muuta kuin vaatteet päällä, ei aina niitäkään, ei tietoa ruuasta tai yösijasta.

Jos haluamme, löydämme mahdollisuuksia auttamiseen ja ”aarteiden keräämisen” paikkoja joka päivä läheltä, omalta kadultamme. Myös kaukaisiin maihin avun antaminen käy helposti.

Luukas kertoo seuraavissa jakeissa Jeesuksen antavan ohjeita näihin aarteisiin: älkää huolehtiko siitä, millä tulette toimeen, vaan antakaa omastanne köyhille. Hankkikaa taivaallinen kukkaro, joka ei ehdy.

Niin ikään hyvän ohjeen tuohon jakamiseen saamme Raamatusta: ”Mitä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille.” Itse valitsemme, miten tuota ohjetta noudatamme.

 

Luuk. 12: 13–21

”Oli rikas mies, joka sai maastaan hyvän sadon. Hän mietti itsekseen: ’Mitä tekisin? Minun satoni ei mahdu enää mihinkään.’ Hän päätti: ’Minäpä teen näin: puran aittani ja rakennan isommat niiden sijaan. Niihin minä kerään koko satoni ja kaiken muun, mitä omistan. Sitten sanon itselleni: Kelpaa sinun elää! Sinulla on kaikkea hyvää varastossa moneksi vuodeksi. Lepää nyt, syö, juo ja nauti elämästä!’ Mutta Jumala sanoi hänelle: ’Sinä hullu! Tänä yönä sinun sielusi vaaditaan sinulta takaisin. Ja kaikki, minkä olet itsellesi varannut – kenelle se joutuu?’

Näin käy sen, joka kerää rikkautta itselleen mutta jolla ei ole aarretta Jumalan luona.”