Jumalan koulima
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3
Mediakortti   |   Yhteystiedot   |   Palaute   |   Sivukartta   |   a- A  A+

Kuopion ja Siilinjärven evankelisluterilaisten seurakuntien lehti

Kirkko ja koti Facebookissa Kirkko ja koti Twitterissä
Arkisto

Jumalan koulima

14.5.2014

Teksti: Heli Haring

Kuva: Tuija Hyttinen

Ilona-tyttären piti kadota, jotta Lauri Paatero löysi taas Jumalansa.

Eräänä kesäaamuna vuonna 1993 kuopiolainen pappi Lauri Paatero joutuu keskelle painajaista. Hänen juuri 16 vuotta täyttänyt tyttärensä Ilona on kadonnut.

”Ilonan oli pitänyt mennä yöksi isosiskonsa Anna Marian luokse, mutta sinne hän ei koskaan päätynyt”, Paatero muistelee.

Kadoksissa ei ollut ainoastaan tytär. Jo pitkään Paatero oli kokenut olevansa hengellisyyden nollapisteessä.

”Minun oli erittäin vaikeata uskoa Jumalan olemassaoloon ja Raamatun kertomuksiin.”

”Olin hieman aikaisemmin ollut perheeni kanssa työkomennuksella Pakistanissa ja sillä kiinnostuin buddhalaisesta ajattelusta. Minulla oli kova hinku lähteä tutustumaan buddhalaisluostarin elämään.”

Paatero koki, että omien kipuilujensa takia hän oli ollut perheelleen poissaoleva.

”Ilonan kadottua syyllistin itseni. Olin varma, että hän oli lähtenyt siksi, koska minä olin niin kriisissä oman uskoni kanssa.”

Pelko pisti polvilleen

Koko Paateron perheellä oli kova hätä Ilonasta. Minne hän oli voinut aivan yllättäen kadota? Ja miksi?

”Pelko oli niin suuri voima, että se pisti kirjaimellisesti polvilleen. Ensimmäistä kertaa minäkin asetuin polvirukoukseen, kun vaimoni sitä pyysi.”

”Minä, hengellisesti hukassa ollut ihminen, halusinkin äkisti turvata Jumalaan.”

Paatero kertoo rukoilleensa yhdessä vaimonsa kanssa, että Jumala rakentaisi Ilonan ympärille suojamuurin, lähettäisi enkeleitä turvaksi ja antaisi hänen jalkojensa alle turvallisen kallion.

Vielä samana päivänä posti toi Helsingissä leimatun kortin Ilonalta. Siinä hän kertoi lähteneensä matkalle ja kehoitti vanhempiaan olemaan hätäilemättä.

”Toisaalta oli helpotus kuulla, että Ilona on hengissä ja lähtenyt omasta tahdostaan. Toisaalta mieleen nousi lisää kysymyksiä: minne hän oikein aikoo, miten pitkäksi aikaa ja onko hän edes tulossa takaisin?”

Isä päätti lähteä etsimään tytärtään.

”En ollut sillä hetkellä virassa missään ja minulla oli suunnitelmissa uranvaihdos. Olisin siis vapaa tekemään vaikka pidemmänkin etsintäreissun. Myös vaimoni kannusti lähtemään.”

Neuvo korkeammalta

Saatuaan kullanarvoisia vinkkejä muun muassa kuopiolaiselta poliisituttavaltaan, Paatero starttaa autonsa kohti Helsinkiä. Matkan aikana vaimo soittaa kertoakseen, että Anna Marian passi on kadonnut.

”Ymmärsimme, että Ilona aikoo ulkomaille viisi vuotta vanhemman siskonsa passilla. Helsingistä en häntä ehkä enää tavoittaisi.”

Tilanne alkaa vaikuttaa vähintäänkin epätoivoiselta. Miten löytää tyttö miljoonien ja taas miljoonien ihmisten joukosta, kun pienintäkään johtolankaa hänen määränpäästään ei ole?

”Vaikka olinkin huolissani, tunsin samalla merkillistä rauhaa. Kutsun sitä kauniiksi rauhaksi.”

Kuin taivaan lahjana Paateron serkku ilmoittaa lähtevänsä joksikin aikaa mukaan etsintämatkalle. Kaksikko suuntaa Ruotsin kautta Kööpenhaminaan. Siellä tapahtuu jotain odottamatonta.

”Nukuin hyvin levottomasti ja näin painajaisia. Äkkiä pimeyden keskeltä alkaa sataa kirkkaita nuolia, jotka painuvat rintaani. Samalla kuulen äänen, joka päättäväisesti käskee minua menemään Ateenaan.”

”Kokemus oli minulle järkytys. En ollut aikaisemmin kokenut mitään vastaavaa. Olin myös aina suhtautunut tällaisiin tarinoihin suurella epäilyksellä.”

Paatero päättää totella ja ajaa yksin läpi Euroopan kohti Ateenaa.

Turvamuurien suojassa

Perillä Ilonasta ei kuitenkaan näy jälkeäkään. Paatero suuntaa takaisin Kööpenhaminaan.

”Myöhemmin ilmeni, että olin Ateenassa ollut puolen kilometrin päässä tyttärestäni. Tiemme eivät vain sillä kertaa kohdanneet.”

Tytärtään etsivä isä palaa vielä kerran Ateenaan. Siellä hän saa taas ohjeen ylhäältä.

”Jouduin vaihtamaan hostellia ja istuin autossani lähteäkseni seuraavaan majapaikkaan. Silloin takapenkiltä kuului hiljainen käsky mennä Joseph´s Houseen.”

”En ollut alun perin aikeissa majoittua kyseiseen hostelliin, mutta sinne kuitenkin päädyin.”

”Viimeisenä päivänä sain siellä vinkin eteläafrikkalaiselta opettajalta, että Ilonaa muistuttava tyttö on nähty Jerusalemissa.”

Onnellisessa lopussa isä ja tytär kohtaavat Jerusalemin vanhassa kaupungissa, Petra-nimisessä hostellissa.

”Ilona vaikutti ilahtuneelta ja tuumasi, että hyvä, kun tulin. Hän olisi parin päivän päästä jatkanut matkaa Etelä-Afrikkaan.”

”Jumala kuuli rukouksemme. Tyttö löytyi vanhan kaupungin muurien suojasta, hostel Petrasta. Petra tarkoittaa kalliota.”

Jumala – tuo suuri humoristi

Paatero löysi matkallaan Ilonan lisäksi myös Jumalan.

”Olen aina ollut epäilijä, jopa skeptikko. En ole halunnut uskoa mitään ilman todisteita.”

”Etsintämatkani myötä sain kokea Jumalan puheen lisäksi myös esirukouksen uskomattoman voiman.”

Paatero kertoo jälkikäteen saaneensa kuulla, että monet tuntemattomatkin ihmiset olivat rukoilleet lakkaamatta hänen perheensä puolesta.

”Mielestäni Jumala on suuri humoristi, kun päätti edes puhua tällaiselle epäilijäpojalle.”

”Siinäkin on jotain huvittavaa, että ratkaisevan vihjeen kertoi eteläafrikkalainen opettaja. Sieltä asti piti tulla minua kouluttamaan!”

Jumalan huumorintajusta kertoo Paateron mukaan myös etsintämatkan päätös.

”Olin suhannut autolla viikkokausia ympäri Eurooppaa. Kotiin palattuamme autosta kuului kova pamaus. Loppuräjähdys. Auto jäsähti Kuopion Tuomiokirkon eteen.”

Lauri Paaterolta ilmestyi tänä keväänä kirja Ilonaa etsimässä. Kirjan on julkaissut Suomen Lähetysseura.