Vapaaehtoisten voimainponnistus
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3
Mediakortti   |   Yhteystiedot   |   Palaute   |   Sivukartta   |   a- A  A+

Kuopion ja Siilinjärven evankelisluterilaisten seurakuntien lehti

Kirkko ja koti Facebookissa Kirkko ja koti Twitterissä
Arkisto

Vapaaehtoisten voimainponnistus

16.4.2014

Teksti: Heli Haring

Kuvat: Seija Rytkönen ja Tuija Hyttinen

Hiljaisen viikon vaellus Puijon kirkolla kutsuu rauhoittumaan.

Maaliskuun viimeisenä lauantaina Puijon kirkon Ystävän kammarissa käy kova kuhina. Suunnitelmia syntyy ja muistiinpanoja kirjoitetaan ylös. Mitä tarvikkeita tarvitaan? Kuka osallistuu rekvisiitan pystyttämiseen? Kuka opastaa?

Innokas vapaaehtoisten joukko suunnittelee jo perinteeksi muodostuneen hiljaisen viikon vaelluksen toteuttamista.

”Tänä vuonna vaelluksen järjestelyissä on mukana yli kolmekymmentä vapaaehtoista”, Puijon seurakunnan pappi Teemu Voutilainen kertoo.

Vaellusta voineekin hyvällä syyllä kutsua vapaaehtoisten voimainponnistukseksi - seurakunnan työntekijöiden panosta toki unohtamatta.

Tehdään yhdessä

Erkki ja Tuula Pesonen ovat varsinaisia vaelluskonkareita. Molemmat ovat olleet mukana vapaaehtoisena lähes siitä asti, kun vaellus ensimmäisen kerran järjestettiin vuonna 1985.

”Niin pitkään olen tähän ottanut osaa, etten nyt saa edes laskettua kuinka monta vuotta on takana”, Erkki nauraa.

”Alkuvuosina lapsemme olivat vielä pieniä, joten itselläni jäi joitakin kertoja silloin väliin”, Tuula puolestaan laskeskelee. 

Jokin vaelluksessa selvästikin vetää vapaaehtoisia.

”Päällimmäisenä on se yhdessä tekemisen tunne. Pääsiäisen sanoma tulee konkreettisella tavalla esille.”

Erkin mukaan hiljaisen viikon vaellus kuuluu ehdottomasti pääsiäiseen.

”Tätä ei järjestetä joka vuosi. Täytyy myöntää, että välivuosina tuntuu vähän oudolta.”

Matka omaan mieleen

Tuulaan vetoaa vaelluksen hiljaisuus ja rauhoittuminen.

”Alussa katsellaan kuvia Israelista ja taustalla soi hiljainen musiikki. Siinä pääsee rauhalliseen tilaan, matkalle omaan mieleen.”

Vaelluksella kuljetaan oppaan johdolla reitti, jonka varrella on kaksitoista pysähdyspaikkaa.

”Näillä paikoilla tutustutaan tilanteisiin ja tapahtumiin Jeesuksen elämässä. Vapaaehtoiset ja työntekijät roolittavat tapahtumia”, Erkki selvittää.

Erkki itse on vuosien mittaan ollut niin Pilatuksen, Pietarin kuin Jeesuksenkin rooleissa.

”Useammassa roolissa olen varmaan tänäkin vuonna, koska miehiä on porukassa vähemmän.”

Teemu Voutilainen on nyt ensimmäistä kertaa mukana järjestämässä vaellusta.

”Tuntuu uskomattomalta, että tällainen ylipäätään toteutuu. Ilman vapaaehtoisia se ei olisi mahdollista.”

”Peesaan sujuvasti konkareita. Heidän kyytiinsä voin ensikertalaisena hypätä turvallisin mielin.”

Kommelluksia
ja kylmiä väreitä

Erkillä on vuosien varrelta monenlaisia muistoja hiljaisen viikon vaelluksesta.

”Kun olin ensimmäistä kertaa mukana vaelluksella ja Pilatuksen roolissa, olin tosi hermostunut. Muistin vuorosanat sinne päin ja tein asiat päinvastaisessa järjestyksessä kuin oli sovittu.”

”Jälkeenpäin olin huojentunut, kun opas kertoi, ettei vaeltajista kukaan ollut huomannut mitään erikoista. Hehän eivät tienneet miten asioiden oikeasti piti mennä.”
Välillä on sattunut myös huvittavia tilanteita.

”Olin Pietarina nuotiolla odottelemassa ryhmää. Yleensä nuotiolla on rekvisiittana leipää ja kalaa, mutta kerran siellä odotti myös ketsuppipullo. Onneksi ehdin piilottaa sen ennen ryhmän tuloa.”
Pietarin rooli on erityisellä tavalla koskettanut Erkkiä.

” Alkuvuosina rooliin kuului vain kieltää
Jeesus kolmesti hiilivalkealla ja jäädä sinne pettyneenä itkemään. Myöhemmin Pietari sai keskustella Jeesuksen kanssa ja tehtävän kaitsea hänen lampaitaan.”

”Tämä tasapainotti Pietarin roolia. Samanlainen on usein myös meidän roolimme - välillä kieltää ja pettyä, sitten taas Jeesuksen nostamana lähteä hänen seuraajakseen.”

Tuula puolestaan muistelee ensimmäistä kulkuaan saattueessa, jossa vietiin Jeesusta ristille.

”Minulle tuli oikein kylmät väreet. Vaelluksella pääsiäisen tapahtumat tulevat kokemuksellisesti hyvin lähelle.”