Sorvarin uskonoppi
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3
Mediakortti   |   Yhteystiedot   |   Palaute   |   Sivukartta   |   a- A  A+

Kuopion ja Siilinjärven evankelisluterilaisten seurakuntien lehti

Kirkko ja koti Facebookissa Kirkko ja koti Twitterissä
Arkisto

Sorvarin uskonoppi

Kuva Joonas Vähäsöyrinki

Kuulin tiedemiehen tokaisseen, että usko on tunnetta ja tietoon
perustuva tiede järkeä.

Toisaalta jo lukion filosofian peruskurssilla kuulin, että tietoa on
tosi ja oikeutettu uskomus. Kun ketunhännän pujauttaa kainaloon,
mutkat oikenevat suoriksi edellisiä päätelmiä mukailleen tähän tapaan:
tiede perustuu tosiin ja oikeutettuihin tunteisiin.

Entä jos uskontodellisuuden yrittää ottaa vakavasti. Mitä usko silloin on?

Raamattu ei vastaa tähän peruskysymykseen iskulausein tai määritelmin.
Sen sijaan se avaa eteemme joukon toisiaan haastavia kertomuksia ja
vertauksia.

Evankelista Luukkaan välittämä kertomus nostaa sisäisen tiedemiehemme
tunteet pintaan: ei tuollaista tapahdu, eivät sairaat sillä parane,
että kehotetaan näyttäytymään papeille. Jos se noin toimisi, pappien
sielunhoitopäivystys tulisi siirtää välittömästi seurakuntatalojen
uumenista terveyskeskuksiin.

Sellaista ei tapahdu. Siksi se onkin ihme.

Mutta kertomuksen kärki ei ole ihmeessä. Parantuneista kymmenestä vain
yksi, halveksittu samarialainen, palasi kiittämään Jeesusta ja
ylistämään Jumalaa.

”Nouse ja mene. Uskosi on pelastanut sinut.”

Kaikki kymmenen paranivat, mutta vain tämä kiitokseen polvistunut
muukalainen sai kuulla, että on pelastunut. Ihmeen todellisuuden
keskellä eläminen riitti herättämään uskon, kiitoksen ja ylistyksen
vain yhdessä kymmenestä.

Mietin, kuinka minun olisi käynyt?

Entä jos elän jo nyt keskellä ihmettä, josta en ymmärrä kiittää.

Ajattelen arkea, perhettä.

Vuolaaksi ylistykseksi puhkeava kiitollisuus olisi arjen ihmeen
äärellä oikeutettu tunne, joka kovin harvoin tulee todeksi. Ei edes
joka kymmenes kerta.

Uskonsuhde jää puolinaiseksi, jos vain ottaa vastaan sen hyvän, mitä
Jumala tarjoaa, mutta ei vastavuoroisesti anna mitään takaisin.

Kiitos ja ylistys kysyvät nöyryyttä siinä missä elämän kuorman jakaminenkin.

Mika Nuorvan laulussa Sorvarin humppa töistä bussilla kotiin palaava
työmies osaa tämän taidon. Kotilieden lämmössä, reikä kalsareissaan,
työpäivän uuvuttama Kauko syö miehestään ylpeän puolison laittaman
ruuan, ottaa kossupaukkunsa, ikävöi lastenlapsiaan ja katsoo
jalkapallofinaalin.

Tuolla on Kauko, semmoinen autuas mies
kun osaansa on tyytyväinen.
Tupakkitauko, ja Kauko pehkuihin käy
miettien näin kukaties:

Halleluja, ylistys, kiitos
pitkistä kalsareista, jalkapallofinaaleista!
Halleluja, ylistys, kiitos
vaimosta, lastenlapsista ja sorvista!

 

OLLI VIITANIEMI

 

15. sunnuntai helluntaista Luuk. 17:11–19

Matkallaan kohti Jerusalemia Jeesus kulki Samarian ja Galilean rajaseudulla. Kun hän oli tulossa erääseen kylään, häntä vastaan tuli kymmenen spitaalista miestä. Nämä pysähtyivät matkan päähän ja huusivat: ”Jeesus, opettaja, armahda meitä!” Nähdessään miehet Jeesus sanoi heille: ”Menkää näyttämään itsenne papeille.” Mennessään he puhdistuivat. Huomattuaan parantuneensa yksi heistä kääntyi takaisin. Hän ylisti Jumalaa suureen ääneen, lankesi maahan Jeesuksen jalkojen juureen ja kiitti häntä. Tämä mies oli samarialainen. Jeesus kysyi: ”Eivätkö kaikki kymmenen puhdistuneet? Missä ne yhdeksän muuta ovat? Tämä muukalainenko on heistä ainoa, joka palasi ylistämään Jumalaa?” Ja hän sanoi miehelle: ”Nouse ja mene. Uskosi on pelastanut sinut.”