Yksinäisyyttä vastaan
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3
Mediakortti   |   Yhteystiedot   |   Palaute   |   Sivukartta   |   a- A  A+

Kuopion ja Siilinjärven evankelisluterilaisten seurakuntien lehti

Kirkko ja koti Facebookissa Kirkko ja koti Twitterissä
Arkisto

Yksinäisyyttä vastaan

2.4.2014

Teksti: Minna Siikaniva

Kuva: HelsinkiMission arkisto

Nykyajan suurimpia ongelmia on yksinäisyys, joka pahimmillaan johtaa syrjäytymiseen. Kirkko voi olla monella tavalla mukana rohkaisemassa ihmistä hakemaan apua.

Pastori, toiminnanjohtaja Olli Valtonen on saanut työllään ja laajalla yhteistyöverkostollaan HelsinkiMission uuteen kukoistukseen. HelsinkiMissio on sosiaalialan järjestö, joka haastaa suomalaiset taistelemaan unohdettujen puolesta – yksinäisyyttä vastaan. Kuukausi- ja yrityslahjoittajien tuki on merkittävä. Vapaaehtoisten työpanos on puolestaan olemassaolon ydin.

Kutsu tehdä hyvää

Valtonen toimi aiemmin Tuomasyhteisön pappina ja jo siellä syntyi halu tehdä auttamistyötä organisoidusti. Resurssit eivät kuitenkaan riittäneet. Seuraavaksi Valtonen sai kutsun siirtyä työhön kriisitilassa olevaan Helsingin Kaupunkilähetykseen. Nimi vaihtui vuonna 2005 HelsinkiMissioksi ja painotus sosiaalialan järjestöksi. Yhteistyö Tuomasyhteisön kanssa on ollut alusta lähtien tiivistä.

Ensimmäinen teema oli Kutsu tehdä hyvää! Tämä kutsu otettiin vastaan ja sitoutunut vapaaehtoisjoukko on vain kasvanut vuosi vuodelta. Aamukorvan päivystävä puhelin, Senioripysäkki ja Nuorten Kriisipisteen laajeneminen olivat ensimmäisiä suuria onnistumisia.

Vanhukset näkyväksi ja lapsiperheille tukea

”HelsinkiMission brändin rakentajana on alusta lähtien toiminut vapaaehtoinen mainosalan ammattilainen Jaana Haapala”, kertoo Valtonen. Kampanjat Vanhuus tulee yksin ja Voiko yksinäisyyteen kuolla? auttoivat HelsinkiMission lopullisesti kaupunkilaisten tietoisuuteen.

Nuorisotyön ja senioritoiminnan lisäksi työ on laajentunut myös lapsiperheisiin. Tule mukaan pelastamaan sukupolvi -kampanja kouluttaa perheille Isä- ja äitimentoreita elämän kanssakulkijaksi. Mentori voi toimia vaikkapa keskustelu- tai ulkoiluseurana. Toiminta on suunniteltu yhteistyössä Helsingin kaupungin neuvolaverkoston kanssa. Neuvolassa kysytään aina perheeltä tuen tarvetta ja tarjotaan HelsinkiMission mentoriapua.

Järjestöllä on nyt noin 100 työntekijää. Vuonna 2014 teemana on: Yhdessä meidän käy hyvin. Ihmisten selviytymistarinat antavat valoisamman näkökulman tulevaisuudelle. ”Apua on aina saatavilla”, muistuttaa Olli Valtonen.

Kuopiossa kirkko säilyy vielä pitkään

HelsinkiMissiolla on 130-vuotinen historia. Arvot perustuvat edelleen kristinuskoon. Työntekijöiltä, vapaaehtoisilta tai asiakkailta ei kuitenkaan kysytä uskontoa tai suhdetta kirkkoon.

Kirkko on menettänyt lyhyessä ajassa asemaansa. Helsingissä noin joka toinen ihminen on kirkon jäsen. Heistä suurin osa on keski-ikäinen tai vanhempi. ”Todellisuus on täysin erilainen Helsingissä ja Kuopiossa”, toteaa Valtonen. ”Tuntuu kuin olisi kaksi eri kirkkoa.”

”Reseptit, joilla kirkolliskokous hakee strategioita ja muita linjauksia eivät vastaa enää Helsingin todellisuutta. Helsingissä alle 50 % käy rippikoulun, Kuopiossa vastaava luku on 95 %. Kuopion todellisuus on nyt paljon onnellisempi, mutta 10–15 vuoden päästä voi jo näyttää toiselta”, painottaa Valtonen.

Yhteisöllisyyden kaipuu

”Uuden tyyppinen hengellisyys on kasvussa. Jooga, mindfulness ja retriitit elävät nousukauttaan. Kirkon pitäisi vastata uusilla toimintamuodoilla hengellisyyden kaipuuseen. Yhteisöllisyydellä on edelleen valtavasti merkitystä”, pohtii Valtonen. Tuomasmessussa yhteisöllisyyden kokemuksessa on onnistuttu loistavasti. Sen menestystekijöitä ovat ennakkoluuloton musiikki, hyvät saarnat ja sitoutuneet vapaaehtoiset. Esirukousjaksolla voi oikeasti kohdata toisen ihmisen kasvotusten. Sen aikana voi myös liikkua kirkossa ja saada siunauksen ja öljyllä voitelun. Ei tarvitse koko ajan istua paikallaan. ”Messu muistuttaa välillä Pyhää kaaosta, koska kirkossa liikutaan niin paljon”, kuvailee Valtonen. Messu vetää puoleensa myös nuoria aikuisia, joka on kaikkein vaikeimmin tavoitettava ryhmä.

”Uskon, että Kuopiossa yhteisöllisyys näyttäytyy vielä erilaisena kuin Helsingissä. Jumalanpalvelukset keräävät vielä sunnuntaisin ihmisiä yhteen ja kirkkokahveillakin käydään.”

”Kannattaisi miettiä uudenlaisia tapoja, joilla tukea kirkossa pysymistä. Nykyään on esimerkiksi vaikea löytää kummeja. Kirkko voisikin tukea perheitä esimerkiksi Kummipankki-toiminnalla. Suomen ainutlaatuinen isoskoulutus antaisi hyvää mallia kummikoulutukseen”, ideoi Valtonen.

HelsinkiMission toiminnanjohtaja Olli Valtonen on pappi, yksi Tuomasmessun perustajista ja kirkollinen vaikuttaja. Hän on toiminut myös journalistina muun muassa Uudessa Suomessa, Iltalehdessä sekä Sana-lehden päätoimittajana ja perustanut Askel-lehden. Valtonen on ollut mukana myös Helsingin kaupunginvaltuustossa sekä sosiaalilautakunnan varapuheenjohtajana.

Valtonen on vaimonsa Leilan kanssa tehnyt enneagrammia tunnetuksi Suomessa. Enneagrammi on yhdeksänkohtainen persoonallisuustyyppien luokittelu. Se on itsetuntemuksen menetelmä, joka helpottaa yksilöiden välistä ymmärrystä ja kommunikaatiota sekä lisää suvaitsevaisuutta.