200 vuotta täyttävä Tuomiokirkko peruskorjataan
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3
Mediakortti   |   Yhteystiedot   |   Palaute   |   Sivukartta   |   a- A  A+

Kuopion ja Siilinjärven evankelisluterilaisten seurakuntien lehti

Kirkko ja koti Facebookissa Kirkko ja koti Twitterissä
Arkisto

200 vuotta täyttävä Tuomiokirkko peruskorjataan

2.4.2014

Teksti: Minna Siikaniva

kuva: Tuija Hyttinen

Kuopion yksi tärkeä maamerkki, Tuomiokirkko menee kiinni lähes vuodeksi. Peruskorjauksen kustannuksiksi on arvioitu noin kaksi miljoonaa euroa.

Viimeksi kirkon suurempi peruskorjaus tehtiin 1960. Rakennustyövaiheen aikana 2.1.2015–31.10.2015 Tuomiokirkko on kiinni ja esimerkiksi vihkimisiä ei voida pitää siellä. Kirkko otetaan uudelleen käyttöön ensimmäisenä adventtina marraskuun lopussa 2015. Korvaavina tiloina käytetään keskusseurakuntataloa.

Monen hääparin suunnitelmat ovat menneet uusiksi remontin takia. Vuosille 2014 ja 2016 saattaakin tulla tavallista enemmän vihkimisiä, ennakoi toimistosihteeri Raija Luomanperä Tuomikirkkoseurakunnasta.

Peruskorjaus käsittää muun muassa sisä- ja ulkoseinäpintojen käsittelyn sekä talotekniikan parannusta ja piha-alueen kunnostusta. Tilakäytön muunneltavuutta parannetaan alttarialueen edessä poistamalla kolme kiinteää penkkiriviä, jotka korvataan irtotuoleilla.

Muutoksella saadaan kuoro- ja esiintymistoiminnalle tarvittaessa tilaa. Kirkkosalin Minna Canthin kadun puoleisen osaan on suunniteltu lasten alttaritila sekä varastotiloja. Peruskorjauksen yhteydessä huolletaan urut ja uusitaan äänentoistojärjestelmä.

Juhlavuosi 2016 vietetään korjatussa kirkossa

Tuomiokirkko vihittiin käyttöön 7.4.1816, joten se täyttää 200 vuotta. Se on kaupungin ja koko Kuopion hiippakunnan keskus, istumapaikkoja on noin 1 300. Tuomiokirkko on myös tiekirkko, ja kokoaa suojiinsa vuosittain noin 100 000 ihmistä läheltä ja kaukaa.

”Juhlavuoden suunnittelu on jo hyvässä vauhdissa”, kertoo tuomiorovasti Ilpo Rannankari.

Seurakuntayhtymän yhteinen kirkkovaltuusto hyväksyi kokouksessaan 27.3.2014 Tuomiokirkon peruskorjaustyön kustannusarvion 1 935 000 euroa. Hanke edellyttää vielä Kirkkohallituksen vahvistuksen ja Museoviraston lausunnon.

Kuopion yksi tärkeä maamerkki, Tuomiokirkko menee kiinni lähes vuodeksi. Peruskorjauksen kustannuksiksi on arvioitu noin kaksi miljoonaa euroa.