Aikaa olla isä
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3
Mediakortti   |   Yhteystiedot   |   Palaute   |   Sivukartta   |   a- A  A+

Kuopion ja Siilinjärven evankelisluterilaisten seurakuntien lehti

Kirkko ja koti Facebookissa Kirkko ja koti Twitterissä
Arkisto

Aikaa olla isä

19.3.2014

Teksti: Sini-Marja Kuusipalo

Kuva: Tuija Hyttinen

”Jos lapsi pyytää päästä syliin, kun tulen väsyneenä töistä kotiin, mitä vastaan? Jos en jaksa ottaa, se tilanne meni siinä. Vai annanko lapsen olla sylissä sen pari minuuttia, jonka hän sylissä viihtyy, ja haistella, miltä isi haisee?” Seitsemän lapsen isä Antti Sallinen taistelee perhearjessaan ajasta ja olemisesta. Kun oma työ vaatii liikkumaan ja perheenjäsenten erilaiset aikataulut on hoideltavana, vuorokauden tunnit jaetaan viivoittimella.

”Valitsenko omat kaverit vai omat pojat?” Sallinen kysyy itseltään. Hänen mielestään isän osa on rajata omaa aikaansa lasten hyväksi. Kun omat pojat ovat kasvaneet vauva-ajasta ja äidin välittömän läheisyyden tarpeesta kouluikään, isä Sallinen on alkanut ottaa heidät mukaan metsästämään, kalastamaan ja keräämään tatteja. Side isän kanssa on alkanut kasvaa oikein kunnolla. Valtteri (9) ja Eemil (7) Sallinen kertovat silmät loistaen muistoja niin sorsa- ja jänismetsältä kuin uistelu- ja tuulastusmatkoilta. ”Lähden harrastuksiin lasten ehdoilla”, Antti Sallinen selittää. Silloin ajan ja suorittamisen kanssa juoksu menettää merkityksensä.

”Pojille isän kanssa olo arjen keskellä on erityisen tärkeää, mutta suhde ei ole mikään itsestäänselvyys. Ja eihän maailmassa ole kehitystä ilman vuorovaikutusta.”

Antti Sallinen pohtii perheen paikkaa nyky-yhteiskunnassa. ”Perhettä perussoluna tunnutaan ajavan vähemmistöasemaan. Ovatko lapset tulevaisuuden sijoitus vai menoerä? Onko lapselle parempaa kuin koti ja vanhemmat?”

Perheen arvostamisen ohella Sallinen haluaa opettaa jälkikasvulleen toisten kunnioittamista. ”Joskus tuntuu, että tänä aikana pidetään ihannoitavana kyynärpäät edellä menemisen opettamista myös lapsille. Isänä yritän kasvattaa lapsista periksi antavia sopivissa määrin.”

Suhdetta syvemmäksi kesäleirillä

Viime kesänä kuopiolainen Sallinen toteutti siilinjärveläisen ystävänsä Jukka Markkasen kanssa yhteisen unelmansa: isien ja poikien yhteisen leirin. ”Jukan kanssa mietittiin isien ja poikien yhteistä aikaa. Onko se hyvä, jos perheen arki menee vain monessa eri harrastuksessa kuskaamiseen ja kentän laidalla huutamiseen?” Tai siihen, että isä nikkaroi autotallissa sillä aikaa, kun poika pelaa tietokoneella.

Syntyi viikonloppu, johon ei huolittu tietotekniikan härveleitä vaan niiden sijaan jousipyssyjä, jalkapalloja, kanootteja ja vaskooleja. ”Jousiammunta oli parasta. Ja jalkapallo. Isän kanssa suunnistettiin luontorasteilla” Sallisen pojat Valtteri ja Eemil muistavat. ”Ei pureksittu mitään valmiiksi, vaan jokainen itse teki leirinsä. Isät saivat oppia pojilta ja pojat isiltä”, Antti Sallinen kertoo. Olennaista oli pyristellä pois suorituksista ja ottaa aikaa yhdessä olemiseen.

Yli sata osallistujaa koonnut leiri toi yhteen isiä, enoja, ukkeja ja kummeja sekä eri-ikäisiä poikia – niistäkin perheistä, joissa ei arkena isää ole. Kolmen perheen organisoimana ja seurakunnan ja muiden yhteistyökumppanien tuella toteutettu leiri toi yhteiseen aikaan elämyksiä paloautosta kauppa-autoon, polttopallosta jalkapalloon ja keittiön perunateatterista leirinuotion herkkuihin. Leirillä huuhdottiin myös kultaa, mutta paras kulta hehkui yhteydestä: ”Suurin palkkio olivat poikien ilmeet ja hymyt.” Ensi kesän loppuun sama leiripaikka Outokummusta on jo isille ja pojille varattu.