Kompassin neulassa valoa
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3
Mediakortti   |   Yhteystiedot   |   Palaute   |   Sivukartta   |   a- A  A+

Kuopion ja Siilinjärven evankelisluterilaisten seurakuntien lehti

Kirkko ja koti Facebookissa Kirkko ja koti Twitterissä
Arkisto

Kompassin neulassa valoa

Omaishoitajana oppi joka päivä.

Lasse Pitkänen, 88, on sanaseppo. Vastauksia kysymyksiin hän maalailee miettien ja harkiten. Kielen värikyyden huomaa myös hänen runokirjassaan. Tekstit syntyivät jäähyväisiksi Aili-vaimolle, joka pääsi Taivaan kotiin kaksi vuotta sitten keväällä.

Huumori on vienyt eteenpäin niin koulumaailmassa kuin vaimon omaishoitajana. Lasse opetti Hatsalan koulussa teknistä työtä. Nuorten kanssa joutui välillä käyttämään hellää keppiä.

”Syyttely tai jyrkkä asenne ei vie mihinkään. Huumorillisilla huomautuksilla saadaan paremmin aikaan. Porkkana ei saa olla liian kypsä, pitää joutua vähän järsimään ja oppimaan itse”, Lasse tokaisee.

Alzheimerin tautia ja loppuaikana leukemiaa sairastanutta vaimoa Lasse ehti hoitaa kymmenisen vuotta. Viimeisinä kahtena vuotena puoliso ei puhunut lainkaan.

”Piti ottaa selvää käden ja jalan liikkeistä, katseesta ja ilmeistä”, kertoo Lasse. ”Rapsutus ilmaisi jotain, minkä merkitystä ratkaisin kyselemällä.”

Odotetun odottamaton

”Omaishoitajan pitäisi hallita kaikki ammatit. Vaikein tehtävä on oppia psykologiksi. Kun muisti ja puhe häviää, täytyy koettaa saada selville toisen ajatuksia, edes vähän niistä, ettei mene ihan hakoteille.”

”Täytyy olla antennit, tuntosarvet ja tutkat asennettuina. Olla tunneherkkä.”

Katsekontakti on tärkeää. Sairas näkee, että hänet huomioidaan, hänelle puhutaan ja keskitytään häneen.

”Kosketuksella on myös iso merkitys. Se on hellyyttä, ei hoitamista.”

Sairaan oikkupäivinä on hyvä ottaa omaa rauhoittumisaikaa, että jaksaa kulkea toisen rinnalla.

”Olisiko tilanne muuttunut, jos olisin tehnyt toisin? Todennäköisesti ei, mutta itsesyytökset tulivat tutuiksi. Kuulemma yleistä.”

”Joka päivä opin uutta. Menikö oppi perille, se onkin eri asia”, Lasse myhäilee.

Miten osata varautua odotetun odottamattomaan? Aina kuolema yllättää.

”Taivaallinen lehdenkääntö ei ole kuitenkaan meistä kiinni”, Lasse sanoo.

”Minulle annettiin Ailin kuoleman jälkeen, sanokaamme näin, ylhäältä rauha ja uusi tehtävä. Kirjoittaa ajatuksia paperille. Uskon, että meillä jokaisella on tehtäviä ympäröivää maailmaa silmälläpitäen.”

Ystävä ei utele

Ystävänpäivänä Lasselle tulee mieleen erityisesti kaksi ihmistä.

”Ystävyys on hienovaraista. Ystävälle ei tarvitse sanoa, että `tämä on sitten meidän keskeistä´. Siinä on täydellinen luottamus toista kohtaan, iloissa ja suruissa.”

”Ystävä ei halua vahingoittaa toista missään tapauksissa. Hän ymmärtää toisen ajatukset. Hyväksyy, vaikka ne olisivatkin poliittisesti tai uskonnollisesti erilaisia kuin omat.”

Ystävyys on molemminpuolista. Samalla aaltopituudella olemista. Siinä ei ole rajoja, mitä ei voisi toiselle sanoa ja kertoa. Ystävä ei utele.

”Se sietää myös tuulta ja tuiskua.”

Yhdessä kuljetaan päätepisteeseen saakka.

”Tärkeää olisi vaihtaa kuulumiset edes lyhyesti. ´Mitenkä ellää kittuutat´, kysymme nykyään toisiltamme”, Lasse naurahtaa. Monen ystävän ja ikätoverin hautajaisia on jo vietetty ympäri Suomea.

Elämälle antautuneena

”Meidän sukupolvemme on nähnyt suurimman teknisen myllerryksen. Ajatusmaailma, elämäntapa, käytännöt ja tekniikka on muuttunut radikaalisti.”

Lasse kaivaa taskustaan älypuhelimen. Tablettitietokoneen hän hankki syksyllä. Ajanhermoilla hän haluaa pysyä loppuun saakka. Oman mielenterveytensä takia.

”Hipaisutekniikkaa pitää vielä opetella. Käsien liikkeiden syytä, että saan tabletin väärille teille. Onnistun saamaan sen jumiin ja nytkin pitäisi viedä kapistus tuutorille.”

”Olen sitä mieltä, että ihminen oppii uutta hautaan saakka, jos haluaa. Ajatukset on hyvä pitää elämässä ja antautua elämään. Ei pidä kuunnella, mihin koskee. Erilaisista kivuista huolimatta elää. Yrittää tehdä oma osuus maailmassa.”

”Muurahaiskekoakaan ei olisi ilman yksilöitä.”

Kapea ja leveä tie

”Yhteys toiseen valtakuntaan on erittäin monimuotoista ja hienovaraista. Se on keskustelua”, Lasse Pitkänen pohtii uskoaan.

Sydämen asenne ratkaisee, miten meitä kuullaan ja miten meille vastataan.

”Olen vähän eri mieltä kapean tien kulusta. Minusta meidän elontie on leveä. Itse harhaudumme kapealle sivutielle, kun usein poikkeamme sinne, mikä houkuttelee.”

”Jos meillä on vakiokompassi, jossa päämäärä on selkeänä, ei neula ole liian herkkä hyppimään suuntaan ja toiseen.”

Lassen kompassin neula on suunnassa. Taivaallista valkovaloa kohti.

 

Teksti ja kuva

HANNA KARKKONEN