Kalatiskiltä kuorolavoille
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3
Mediakortti   |   Yhteystiedot   |   Palaute   |   Sivukartta   |   a- A  A+

Kuopion ja Siilinjärven evankelisluterilaisten seurakuntien lehti

Kirkko ja koti Facebookissa Kirkko ja koti Twitterissä
Arkisto

Kalatiskiltä kuorolavoille

Ilkka Rissanen sai käsiinsä Toivo Kärjen pojalta Kärjen virsisävellyksiä. Niitä ehkä kuullaan karttulassa joskus tulevaisuudessa.

Kuva Hanna Karkkonen

Aaaveee Mariiiaaa… Tenori Ilkka Rissanen avaa ääntään Karttulan Syväniemellä toimistonsa portailla.

Noin kymmenen vuotta sitten hän tutustui ensimmäisiä kertoja aikuisiällä kuorolauluun, Ortodoksisessa Veljeskuorossa harrastus vei useamman vuoden, nyt Karttulan kirkkokuorossa on vierähtänyt viitisen vuotta. Nuorena poikasena Nilsiässä kuorotaival alkoi Matti Rannan ohjastuksessa.

”Kuoro sitoo paljon, yksi ilta viikossa menee harjoituksissa. Mutta sen ajan pyrin käyttämään hyvin. Ei opi, jos ei käy mukana.”

Harjoitus tekee mestarin

Vaimo Hilkka kannusti aikoinaan lähtemään mukaan. Nyt mies käy myös kansalaisopistossa opiskelemassa klassista yksinlaulua.

”Toisinaan mietin, että olisinpa lähtenyt kuoroon jo aikaisemmin. Mutta onhan tässä aikaa, jos vuosia annetaan. Meidän kuorossa on mukana yli 80-vuotiaitakin.”

”Parasta on se, kun kuulee, miten kauniisti äänet ja stemmat soivat yhteen. Onnistumisen iloa sekä itselle että koko porukalle.”

”Kuorolaulu on yksinlaulua vaikeampaa. Jos et ole harjoitellut stemmoja hyvin, se tulee ankarasti esille.”

Työelämässä olevilla oma-aloitteinen harjoittelu voi olla joskus kortilla.

”Viime kesänä puolitoista viikkoa ennen esitystä harjoiteltiin urakalla stemmakaverin kanssa ja homma loksahti kuin loksahtikin viimein, vaikka tuntui, ettei oltu kevään aikana opittu mitään”, Rissanen naureskelee.

Kalapöydän estraadi

Karttulan kuorossa on parikymmentä laulajaa, seitsemän miestä, loput naisia. Lisääkin mahtuisi.

”Mitä enemmän laulajia, sen parempi. Satapäisten kuorojen sointi on kyllä mahtavaa.”

Esiintymisiä on kirkossa, juhlissa, osa vierailee palvelutaloissa.

”Olen minä pyytänyt tuttavamiehiäni kuoroon, mutta kuulemma se sitoisi liikaa”, pohtii Rissanen miesten vähyyttä.

Harrastus tuo työlle vastapainoa. Rissasen omistama Mätitalo on vienyt yrittäjän arjesta ison osan, mutta jatkossa laulamiselle voisi löytyä lisäaikaa.

”Oikeastaan lauluharrastus lähti työkentältä. Kiersin paljon tapahtumissa ja toreilla myymässä kalaa ja siinä kaupanteon yhteydessä lauloin. Se kai sitten kirvoitti aloittamaan laulamisen vapaa-ajallakin.”

Syksyn Kalaryssäyksestä ei voi jäädä pois, vaikka kuorojen laululeiri olisikin Nilsiässä samaan aikaan. Onneksi kalatiskillä voi kajauttaa kappaleen tai pari.

”Parhaina hetkinä muistan ne tilanteet, kun sävel tai sanat ovat herkistäneet kuulijaa. Musiikki koskettaa, toisinaan niin kokonaisvaltaisesti”, Rissanen kertoo.

Sanat tulevat sisimmästä

”Esitettävät kappaleet peilaavat monesti omaa sisintä. Sanoilla on suuri merkitys.”

Ilkka Rissanen esiintyy lauluillassa Syvänniemen kirkossa kanttori Anne Keräsen kanssa elokuun lopussa. Myös sinne kappaleet on valittu harkiten. Niissä jokaisessa on takana henkilökohtainen tarina.

Ja yhden haaveen hän uskaltaa paljastaa. Edes pienen kappaleen esittäminen sinfoniaorkesterin kanssa. ”Se olisi sävähdyttävä kokemus”, tuumaa Rissanen hymyn kare suupielessä.

 

HANNA KARKKONEN