Katuvalle armoa ripin kautta
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3
Mediakortti   |   Yhteystiedot   |   Palaute   |   Sivukartta   |   a- A  A+

Kuopion ja Siilinjärven evankelisluterilaisten seurakuntien lehti

Kirkko ja koti Facebookissa Kirkko ja koti Twitterissä
Arkisto

Katuvalle armoa ripin kautta

Kuva Joonas Vähäsöyrinki

Tiesitkö, että pahuutensa tuntevalle, vääriä tekojaan tai ajatuksiaan katuvalle on tarjolla erityinen tie armoon? Syntinsä tunnustava voi saada rippi-isältä synninpäästön. Erityisen ajankohtainen katumus on paaston aikana.

"Luulen, että aika moni voisi hyötyä ripistä. Sitä tunnetaan aika huonosti", kertoo rippiä tutkinut Johannes Alaranta.

"Anteeksianto merkitsee minulle sitä, että paha teko tai sana pyydetään anteeksi ja se annetaan anteeksi. Vanhan opetuksen mukaisesti ’syntiä’ ei enää ole kun se on anteeksiannettu. Anteeksiantaja on Jumala, vaikka ihminen toimiikin välikätenä".

"Armo on ansaitsematonta vastaantuloa, jossa syntinen itsessään mitätön ihminen muuttuu Jumalan silmissä täydelliseksi ja hyväksi. Armo on kristinuskon kaikkein tärkein asia. Ilman armoa me emme voisi pelastua".

Katumuksen kipu

Katumus on kipua omasta syyllisyydestä.

"En ole selvillä, onko juuri tätä tutkittu, mutta luulen, että moni katuu elämänsä aikana sanojaan ja tekojaan. Moni ihminen kaipaa armoa. Sitä, että kelpaa itsenään. Me usein ajattelemme, että meidän on itse tehtävä jotakin ansaitaksemme pelastuksen tai ylipäänsä elämässämme mitään. Armon erityispiirre on se, ettei siihen liity mitään ansioita. Kaikki on lahjaa".

Siinä on tutkijan mukaan koko asian vaikeuskin:

"Meidän on vaikea hyväksyä sitä. Siksi me ihmiset rakennamme kaikenlaisia järjestelmiä, joilla kuvittelemme saavuttavamme pelastuksen. Nämä järjestelmät ovat sikäli mielenkiintoisia, että asetamme ne yleensä lähimmäistemme eteen".

"Ripissä voi käydä niin, että uskoutuja saattaa päästä eroon myös terveellisestä syyllisyydestä. On vaara, että ripistä tulee savetti, jolla pyyhitään paha asia pois ja tekoja voi näin jatkaa".

Jo 1960-luvulla huomattiin, että ripin funktio oli siirtymässä sielunhoidolliseen keskusteluun: on tullut tarve purkaa elämän kipeitä asioita luottamuksellisesti.

"Siten myös vaitiolovelvollisuudella yhä on hyvin tärkeä paikka kirkossa. Vanhanmallinen rippi elää meillä esimerkiksi vanhoillislestadiolaisuudessa, johon itse kasvoin. Vanhoillislestadiolaisuus vaikuttaa minussa elämäni loppuun asti, vaikka olen etääntynyt siitä".

Kuopiosta hyvät muistot

Väitöskirjaprosessin perheenisä kokee itselleen ja perheelle lempeänä, hienona aikaa.

"Sain olla kotona. Opin jotain myös itsestäni. Opin kirkosta, että monetkaan tahot eivät pysty sanomaan kantojaan ihan suoraan median pelossa."

"Elämä on juuri nyt täyttä ja hyvää, teen peruspapin työtä ja toista väitöskirjaa, urheilen ja harrastan lasten kanssa. Lapset ovat kouluiässä:

Aino 11 ja Aaron 9. Asumme ja viihdymme Perniössä, meren läheisyydessä."

"Kuopiosta on paljon hyviä muistoja. Tein harjoittelun Männistön seurakunnassa, ohjaajani oli jo edesmennyt Pertti Salanne. Minulla olisi ollut mahdollisuus jäädä töihin Männistöön, mutta olimme päättäneet viettää vielä vuoden Brysselissä. Männistön seurakunnassa suoritettu harjoittelu on keskeinen syy siihen, että minusta ylipäänsä tuli pappi. Varsin lähellä oli sekin, että ensimmäinen papinpaikkani olisi ollut Kuopiossa. Kuopiosta muistan aina myös Koiviston perheen, jossa vietimme paljon hyviä hetkiä."

Julkisuudesta on tuttu räväkkä, ärhäkkä, jopa syyttävä Johannes Alaranta. Onko se koko kuva pohjoispohjalaisesta miehestä?

"Olen tasainen, jopa ujo, leppoinen ja nauran paljon. Julkisuuskuvani kai liittyy siihen, että olen puhunut vaikeista ja vakavista asioista. Monet ovat sanoneet, että olen ihmisenä kiltti ja avulias. Isän puhe väitöksen jälkeen on mielessäni usein: isä sanoi, että olen pienestä pitäen halunnut, että asiat menevät oikein ja olen aina ollut pienen puolella. Toivon, että jaksaisin olla."

Rippisalaisuus ja lapsen etu

Tutkimuksensä loppupäätelmissä Alaranta otti voimakkaasti kantaa siihen, että rippisalaisuus pitää voida murtaa, jos lapsen etu niin vaatii.

Suomen lain mukaan papin vaitiolovelvollisuus on ehdoton. Se on ehdottomampi kuin asianajajan ja lääkärin vastaava.

"Kansainvälisen oikeuden ja EU-oikeuden huomioonottamisen myötä tulokulma hieman muuttuu; niiden mukaan lapsen edun tulee olla aina ensisijainen. Näin ollen voi olla tilanne, jossa rippisalaisuus tulisi murtaa, jos lapsen etu sitä vaatii", Alaranta sanoo. Rippisalaisuutta on julkisuudessa pohdittu lestadiolaisuuden piirissä esiin tulleiden hyväksikäyttötapausten yhteydessä.

"Väikkärini oli ihan joka mediassa. Gostaja. blogspot oli kai aika tunnettu blogi aikanaan, mutta hävisi sitten mystisesti ", Johannes Alaranta hymyilee. Blogissa hän kommentoi entistä herätysliikettään lestadiolaisuutta.

Kysymyksiin vanhoillislestadiolaisuudesta hän ei enää vastaa, vaikka pyyntöjä tulee jatkuvasti. Viime syksynä ilmestyneen lestadiolaisyhteisöön ja siitä irtoamiseen liittyneen omakustannekirjan työstäminen päätti jonkin jakson.

"Pyyntöjä kommentoida lestadiolaisuutta kyllä tulee jatkuvasti".

Vanhoillislestadiolaisuuden ympärillä vellova ikävä ja leimaava julkisuus on johtanut siihen, että esimerkiksi Kirkko ja Koti –lehden on vaikea löytää lestadiolaisnaista kertomaan äitiydestään tai uskostaan tai ripin merkityksestä, vaikka moni haastatteluun pyydetty nainen kertoo voivansa pääasiassa hyvin, elävänsä perusonnellista elämää ja valinneensa itse osansa.

Rauhanyhdistyksen maallikkosaarnaaja, eläkkeellä oleva kaupunginarkkitehti Eero Koivisto kuvaa kokemuksiaan ripistä:

"Lestadiolaisessa herätysliikkeessä rippi on vahvasti käytössä. En ole montaakaan kertaa ollut rippi-isänä, mutta sen sijaan itse olen ripittäytynyt useastikin".

Rippi ei ole Koiviston mukaan uskoon tulemista varten, vaan sen tarkoituksena on säilyttää usko ja vahvistaa sitä.

"Olen kokenut ripittäytymisen helpottavana. Mieltä painava asia ei välttämättä ole iso, mutta silti se tuntuu kuin kivi kengässä. Ripin jälkeen asian voi jättää mielestään."

 

ULLA REMES

Eero Koiviston haastattelu: HELI HARING