Yhteisvastuu: Saattohoito on yhteinen matka
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3
Mediakortti   |   Yhteystiedot   |   Palaute   |   Sivukartta   |   a- A  A+

Kuopion ja Siilinjärven evankelisluterilaisten seurakuntien lehti

Kirkko ja koti Facebookissa Kirkko ja koti Twitterissä
Arkisto

Yhteisvastuu: Saattohoito on yhteinen matka

Kuva Hanna Karkkonen

”Saattohoidossa tärkeintä on olla läsnä. Että ihminen saisi tulla nähdyksi omana itsenään”, sairaalapastori Sari Kärhä toteaa.

”Miksi-kysymykset aiheuttavat meissä usein avuttomuutta. Miksi juuri minulle? Miksi Jumala sallii tämän?”

”Mitään yleistä vastausta kysymyksiin ei ole. Ja ehkä tärkeintä kysymysten äärellä ei olekaan vastausten saaminen vaan se, että joku on vierellä. Että on paikka ja tila myös kaikille tunteille”, Sari Kärhä pohtii.

”Teologian professori Paavo Kettunen on todennut, että vierellä kulkeminen on sen sietämistä, mitä ei voi muuttaa. Se tarkoittaa esimerkiksi kärsimyksen keskellä koetun pelon ja toivottomuuden kestämistä niin ettei pakene potilaan luota. Ettei säikähdä ihmisen tunteita tai reaktioita. Kettunen puhuu vuorovaikutuksesta, jossa ei esimerkiksi lohdutella tai tehdä tyhjäksi ihmisen kokemusta.”

Hyvää tarkoittavalla lohdutuksella vähättelemmekin toisen tunteita, kuten surua, vihaa ja pettymystä. Auttavaa voisi kuitenkin olla se, että ihmistä tuetaan ilmaisemaan niitä tunteita, jotka kertovat hänen todellisuudestaan. Kun pelottavat tunteet jakaa toisen kanssa, ne eivät enää olekaan niin ahdistavia.

Tekemättömyys – suurinta rohkeutta

Oman elämän läpikäyminen ja nykyhetken tarkastelu nostattaa tunteita. Kaikilla tunteilla, myös vaikeilla, on oma tehtävänsä, tarkoituksensa ja aikataulunsa. On luonnollista surra silloin, kun on menettänyt tai menettämässä jotain. On luonnollista pelätä, kun on tuntemattoman edessä.

”Voi olla, että ihminen ei pysty kohtaamaan ajatusta omasta kuolemastaan, vaan kieltää sen viime hetkeen asti. Hoitajan ja läheisen vaikea tehtävä, välillä ristiriitaiseltakin tuntuva, on kuitenkin kunnioittaa ihmisen tapaa kohdata kuolemansa omalla tavallaan.”

Nähdyksi tuleminen on tärkeintä. Ettei kukaan kääntäisi katsettaan pois. ”Eikö tämä ole sitä, mitä me jokainen tarvitsemme. Tarve ja lupa tulla nähdyksi sellaisena kuin on. Ei vaan katsotuksi, vaan todella sisintään myöten hyväksytyksi ja rakastetuksi.”

”Tärkeintä ja rohkeinta on olla. Ei tarvita välttämättä tekoja tai sanoja. ´Mitä toivot minulta?´, voit ehkä kysyä”.

Lupa tulla näkyväksi

Moni kuolemaa lähestyvä pelkää joutuvansa lähtemään täältä yksin.

”Yksin jääminen kuoleman hetkellä voi pelottaa. Kristinuskon toivo on siinä, että Jumala on. Ja tämä toivo välittyy syvimmillään siinä, että toinen ihminen on lähellä. Myös kuolemanjälkeinen toivo liittyy usein muihin ihmisiin. Jotkut sanovat, että odottavat jo pääsyä Taivaan kotiin, kun siellä näkee jälleen tuttuja ja rakkaita”, kertoo Kärhä.

”Tarvitaan Jumalan armoa siinäkin, että ihmiset voisivat päästää irti aiheettomista taakoista, jotka ovat kuluttaneet läpi elämän.”

Teologian tohtori Martti Lindqvist toteaa: Arjessa armo merkitsee lupaa tulla näkyväksi juuri sinä ihmisenä, jollaiseksi itsensä tunnistaa oman matkansa tässä vaiheessa.

”Niin kuoleva kuin saattaja saa olla se, jollaiseksi itsensä tunnistaa juuri tänään. Ei tarvitse olla valmis. Jos tällainen armo voisi tulla todeksi kuolemisessa, se ehkä kannatti kokea”, Sari Kärhä toteaa.

 

HANNA KARKKONEN