Ilo jakaa ihmisenä oloa
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3
Mediakortti   |   Yhteystiedot   |   Palaute   |   Sivukartta   |   a- A  A+

Kuopion ja Siilinjärven evankelisluterilaisten seurakuntien lehti

Kirkko ja koti Facebookissa Kirkko ja koti Twitterissä
Arkisto

Ilo jakaa ihmisenä oloa

Kuva Sini-Marja Kuusipalo

Tiellä lehtorista papiksi on kasvanut jakamisen ja palvelun halu.

"Olin hyvin pieni, kun sanoin äidille: 'Jos minä olisin mies, minusta tulisi pappi.' En tiedä, mistä tuo ajatus tuli. En koskaan leikkinyt pappia tai pyhäkoulua." Kotikirkossaan Nivalassa Sirpa Ylikotila kuitenkin kävi vanhempien vanavedessä, ja seuroihin sai osallistua kotituvassakin.

Pohjanmaalta maatalon tytön tie vei pääkaupunkiin teologian opintoihin. Opintovalintaan innosti koulun uskonnonopetus. "Kun vielä opiskelin, minulle ei ollut selvää, mitä työtä kirkossa tekisin. Yksi mahdollisuuteni oli sairaalateologin tie."

Ennen pitkää teologi Sirpa Ylikotilasta tuli Siilinjärven seurakunnan lehtori syksyllä 1978. Lehtorina Ylikotila oppi kuuntelemaan ja puhumaan: opetus- ja kasvatustehtävissä ja sielunhoitotyössä tuli tutuksi elämän kirjo.

Papin virka avattiin naisille vuonna 1988, ja toukokuussa 1989 Sirpa Ylikotila sai pappisvihkimyksen. Työnkuva laajeni lehtorista papin tehtäviin kastamaan, vihkimään ja siunaamaan hautaan sekä toimittamaan jumalanpalveluksia. "Papin virkaan tulo oli pehmeä lasku. Kaikki tuntui luontevalta."

Joillekin naisille papin tie on ollut kivinen, ei Sirpa Ylikotilalle. "2000-luvulle asti olen ollut seurakuntani ainut naisteologi. Lähimmät kollegani ovat aina kohdelleet minua tasa-arvoisesti." Väheksyntä sukupuolen tähden on Ylikotilalle tuntematonta. "Kaikki eivät välttämättä hyväksy naista pappina. Minä hyväksyn erilaiset näkemykset."

Ytimessä syntymä, rakkaus ja kuolema

Ennen pappivihkimystä Ylikotilaa ajattelutti eniten hautaan siunaaminen. "Voisinko siunata läheiseni? Nyt olen siunannut kolme lapsuusperheestäni. On ollut tärkeää tehdä ne palvelukset."

"Syntymä, rakkaus ja kuolema, niihin kaikki tiivistyy." Ylikotila arvostaa papin työtä perimmäisten kysymysten äärellä. "Mistä tulemme? Minne menemme? Mikä on elämän tarkoitus? Antoisuus on siinä."

Vaikka mikään inhimillinen ei ole papille vierasta, vaikeuksien määrä jättää sanattomaksi. "Olen joutunut tilanteisiin, jossa en ymmärrä, miksi jollekin annetaan paljon vastoinkäymisiä. Silloin 'panen käden suulleni ja vaikenen'", Ylikotila lainaa Raamatusta Jobin sanoja. "On jäätävä salaisuuksien äärelle. Vain Jumala tietää."

Selittämätön puhuu myös hiljaisuudessa. Tämän Sirpa Ylikotila on oppinut työssään hiljaisuuden retriittien ohjaajana. "80-luvulla kutsuin Anna-Maija Raittilan seurakuntaamme pitämään hiljaisuuden retriittiä. Oli syksy, ja menin retriittiin kesken talous- ja toimintasuunnittelun. Miten hyvä oli olla, kun kukaan ei odottanut, pyytänyt eikä vaatinut mitään!"

Retriittien yksinkertaisuus ja pelkistäminen on kasvanut syvälle Ylikotilaan. "Sana, rukous ja vahva yhteys toisiin. Ei ole kyse vain lepäämisestä tai äänettömyydestä vaan syrjään vetäytymisestä ja kuulostelusta." Kun Jumala saa hiljaisuudessa hoitaa ja ihminen kuunnella, aukeaa uusia tienviittoja.

Kutsuttu kulkemaan vierellä

Ylikotila kuvailee papin osaa vierellä kulkijaksi. Ihmisen lähellä olo on etuoikeus. "Arvostan luottamusta, jota papille osoitetaan sielunhoitotilanteissa. On ilo jakaa ihmisenä olemista. Ja välittää Jumalan armollinen viesti." Ylikotilalle papin tehtävä on nähdä, kuulla ja ymmärtää, mitä toinen kaipaa ja tarvitsee. "Ei minun pidä selittää selittämätöntä. Ei pappi ole tietäjä, joka tietäisi kaikki Jumalan ajatukset." Työssä on näyttänyt, miten armo ja evankeliumi huojentavat.

Työn merkityksestä Sirpa Ylikotila nostaa kutsumuksen näkökulman. "Jokaisella on kutsumus: lapsella lapsen, aikuisella vaikkapa vanhemman tai puolison kutsumus. Kaikki rehellinen työ voi olla kutsumustyötä."

Sirpa Ylikotila on kutsumustehtävässään, kun on saanut elää yhdessä toisten kanssa. "Olen saanut palvella ihmisiä. Elämä on aina vastavuoroisuutta." Papin kutsumukseen sisältyy myös saarna ja siihen liittyvä vaivannäkö: "Saarnassa pitää kuulua hyvän paimenen ääni, ei vain ihmisen ääni."

Viisautta nuorista suista

Pappina Ylikotila tietää, että tärkeysjärjestyksestä on pidettävä kiinni. "Pappi ei voi laittaa syrjään Jumalan sanan julistamista, sakramenttien jakamista ja sielunhoitoa." Luterilaisessa kirkossa monitoimisuus ja uusien toimintatapojen alituinen etsiminen voi uhata kadottaa punaisen langan. "Kirkon tehtävän ydin on johdattaa Jumalan tuntemiseen. Eikä siihen ole vippaskonsteja."

Sirpa Ylikotilan 35 työvuoden aikana Siilinjärvi on muuttunut. Seurakunta on reagoinut muutokseen laajentamalla toimintaa eri-ikäryhmien parissa, erityisesti lasten ja nuorten kasvatuksessa. "Kotien ja koulujen ovet ovat olleet papille avoinna." Tänä päivänä Ylikotila iloitsee etenkin nuorista perheistä, jotka haluavat liittää lapsensa seurakuntaan ja tuovat tämän kastettavaksi.

Pappia, joka on kastanut yli tuhat lasta, puhuttelee kastekodeissa lasten elämänviisaus. "Olin kastamassa perheen neljättä lasta ja yksi alle kouluikäinen sisarus ilmoittautui pään pyyhkijäksi. Kasteen jälkeen kysyin häneltä, mitä hän veljelleen toivoo. 'Rakkautta ja kiitollisuutta', tämä vastasi. Miten suuri viisaus! Eikä sitä ollut poimittu papin puheesta." Tällaisia ovat papin tähtihetket.

 

SINI-MARJA KUUSIPALO

 

Sirpa Ylikotila pitää lähtösaarnansa Siilinjärven kirkon messussa 16.2.