Pullosta mittaa
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3
Mediakortti   |   Yhteystiedot   |   Palaute   |   Sivukartta   |   a- A  A+

Kuopion ja Siilinjärven evankelisluterilaisten seurakuntien lehti

Kirkko ja koti Facebookissa Kirkko ja koti Twitterissä
Arkisto

Pullosta mittaa

Kuva Tuija Hyttinen

Alkoholi maistuu, joskus liian hyvin. Herättikö tipaton tammikuu miettimään omaa tai läheisen juomista?

”En olisi enää elossa”

Yrittäjän arki ei 1990-luvulla ollut säihkyvää, ja alkoholi oli helppo kumppani oloa helpottamaan.

”Silloin kuvitteli, että se hetkellisesti auttaa, mutta ei se auta. Asiat eivät ole ikinä niin huonosti etteikö viinalla saisi niitä vieläkin pahemmaksi”, kertoo kuopiolainen Juha Willman.

”Itse yritin piilotella juomistani, mutta kyllähän vaimo huomasi tilanteen ja loppuaikana kaikki muutkin. Nuorena pystyy ja jaksaa tehdä töitä paremmin, vaikka joisikin liikaa. Ja morkkis pistää tekemään hommia entistä enemmän.”

16 vuotta sitten Juha oli niin alkoholin vietävissä, ettei uskonut enää pääsevänsä jaloilleen. Ja jos meno olisi jatkunut, ei hän sanojensa mukaan olisi enää elossa.

Onko minussa mitään hyvää?

Willman on nähnyt ja kuullut vuosien aikana lukuisia elämäntarinoita. Hän vetää vankilassa kasvuryhmiä miehille. Kuuntelee, kertoo omia kokemuksiaan ja haluaa luoda toivoa.

”Usein tuettavissa on perheellisiä miehiä. Alkoholiongelmaa usein salataan ja lapset joutuvat ottamaan arjessa vanhemman roolin. Surullista on, että lapset eivät saa olla lapsia vaan liian iso vastuu kaatuu harteille liian varhain.”

”Vankilassa istuu monta poikaa, joiden lapsuutta alkoholi on varjostanut, ja moni on käyttänyt päihteitä jo nuoresta saakka.”

Willmanin oman pysähdyksen mukana kuljetaan 16 vuoden taakse. Hänen isänsä oli kuollut syksyllä ja hän ajatteli kuolevansa itsekin.

”Jumala oli se, joka pysäytti. Alkoholi jäi sille tielle ja sain parantua. Se on armoa.”

Omaa elämäänsä hän kävi läpi kirjoittamalla ja maalaamalla.

”Asiat pitää käsitellä. Kehotan ihmisiä pistämään asioita paperille, ehkä sieltä saa näkökulmaa omaan taipaleeseensa. Ehkä ymmärtää senkin, että jokaisen elämällä on tarkoitus.”

”Usein alkoholisti kokee, ettei hänestä ole mihinkään. Että hänessä ei ole mitään hyvää. 27-vuotias voi ajatella, että hänen elämänsä oli siinä. Minä olin noin 40-vuotias, kun sain uuden alun”, Willman pohtii.

Sielu on kipeä

Kun puhelin soi yöllä tai päivällä, päihdetukihenkilö Willman vastaa.

”Viinan tuska ei katso kellonaikaa. Usein pyydän soittajaa, että laitetaan kädet ristiin.”

”En tyrkytä raittiutta tai uskoa, jokainen voi ottaa puheesta sen, minkä haluaa. Joku ärsyyntyy, kun yritetään väkisin raitistaa. Se ei onnistu.”

Ruokajonossa ja kaduilla näkee tämän päivän hätää ja huolta.

”Ei ole häpeällistä olla köyhä ja kipeä. Jos on ahne ja julkea, niin sitä voi hävetä. Tulee mieleen Juicen laulu: ´Sielu on hellä kuin Mimosan hipiä, sielu on kipiä, sielussa tuulee.´ Monen ihmisen kohdalla sisimmässä on haavoja ja kipua.”

Raitistumisen myötä lahjana tuli auttamisen kipinä. Willman kulkee mukana ruokatarvikkeiden jaossa, vankilatyössä ja katulähetyksessä.

”Yksi mies, jonka tukihenkilönä olin aikaisemmin, soitti hiljattain. Hän kertoi, miten usko luo tänään hänelle turvaa ja antaa voimia. Se vahvistaa ja lämmittää. Auttaa minuakin jaksamaan.”

 

HANNA KARKKONEN

Päihdetyötä Kuopion alueella

 

- Kuopion ev.lut. seurakuntien diakoniatyö

Päihdetyössä vastaanottoja (sielunhoidollinen- ja taloudellinen tuki), kotikäyntejä ja erilaisia ryhmiä (mm. Katulähetyspiiri Diakoniakeskuksessa ja Toiminnan miehet Petosella) sekä kohtaamispaikkoja (esim. Diakoniakeskuksen kahvio). Diakoniatyö on mukana Kuopion seudun päihdepalvelusäätiön kuntoutuksessa toteuttamalla leiripäiviä Poukamassa ja toteuttamalla kaksi talkooleiriä vuosittain omissa leirikeskuksissa.

- Via Dia Pohjois-Savo ry

- Työterapinen yhdistys

- Kuopion vankien ystävät

- Kuopion Katulähetys ry

- Sirkkulanpuiston toimintayhdistys

- Kuopion A-kilta

- Setlementti Puijola

- Kuopion Seudun Päihdepalvelusäätiö

- Päihdepalvelu Hemma

 

 

Alkoholi kiristää monia parisuhteita

Kuopion ev.lut. seurakuntien perheneuvoja Markku Virta on huomannut, miten alkoholi on kietoutunut melko suureen osaan parisuhdeongelmia. Hän on työskennellyt aikaisemmin A-klinikalla. Lue lisää

Ennaltaehkäisevä työ on a ja o

Aikoinaan koulunkäynti ei ollut itsestäänselvyys. Raittiusseuralla oli tuolloin kieli- ja opintokerhoja, kirjallisuuspiirejä ja tietysti urheilulla oli iso merkitys. Lue lisää