Joosefin ja Marian kotikirkko
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3
Mediakortti   |   Yhteystiedot   |   Palaute   |   Sivukartta   |   a- A  A+

Kuopion ja Siilinjärven evankelisluterilaisten seurakuntien lehti

Kirkko ja koti Facebookissa Kirkko ja koti Twitterissä
Arkisto

Joosefin ja Marian kotikirkko

Kuva Olli Viitaniemi

Männistön vanhan kirkon edustalla minulle esitellään tutunkuuloinen pariskunta, Joosef ja Maria. Tarkemmin sanottuna meksikolainen José de Jesús Moreno ja kolumbialainen María Eugenia Niño. He ovat hiljattain Kuopioon muuttaneita ja useiden maamiestensä tavoin hartaita katolilaisia.

Omistajan vaihduttua myös kirkko on saanut raamatullisen nimen, Pyhän Joosefin kirkko. Kirkko vihitään katoliseksi kirkoksi messussa 3. maaliskuuta.

Se tulee olemaan Josén ja Marían uusi kotikirkko.

Arjen alkutaipaleella uudessa kotimaassa

Kuopioon José ja María päätyivät jo viitisentoista vuotta paikkakunnalla asuneen Marían siskon perässä. Tällä hetkellä he opiskelevat suomea ja työskentelevät Suora Lähetys Oy:ssä, joka vastaa mm. Kirkko ja koti -lehden jakelusta.

”Suomessa kiinnostaa kulttuurin erilaisuus”, José kertoo. Maríalle Suomi oli entuudestaan tuttu vierailuilta siskon luona, mutta talvi on yllättänyt: ”Talvella ihmiset ovat sisäänpäinkääntyneempiä.”

Meksikoon tai Kolumbiaan verrattuna Suomi on myös osoittautunut erittäin turvalliseksi ja toimivaksi yhteiskunnaksi. ”Suomessa voi jättää vaikkapa auton lämmitysjohdon huoletta ulos. Kolumbiassa sellainen varastettaisiin varmasti!”, María ihmettelee.

Latinalaisesta Amerikasta kotoisin olevia on Kuopiossa varsin vähän. Josén ja Marían tuttavapiiriin kuuluu vain muutama perhe. Eniten he silti ovat jääneet kaipaamaan jumalanpalvelusyhteisöä, jollaista ei toistaiseksi ole löytynyt.

Nyt tilanteeseen on tarjolla muutos.

Liturgian kansainvälinen kieli

Pyhän Joosefin kirkko on Jyväskylää keskuspaikkanaan pitävän Pyhän Olavin katolisen seurakunnan kappeli. Seurakunnan vs. kirkkoherra Francisco Garcia arvioi Kuopiossa järjestettäviin messuihin tulevaisuudessa kokoontuvan noin 40–50 henkeä.

Seurakunta on monikansallinen: ”Suurin osa on burmalaisia, mutta mukana on myös ainakin suomalaisia ja puolalaisia”, Garcia kertoo.

Joukkoon aikovat liittyä myös José ja María.

Monikansallisesta taustasta huolimatta messut tullaan pitämään suomeksi. ”Kaikki osaavat hieman suomea, ja liturgia on kaikkialla sama.”

Virsitaulun ja monstranssin eksotiikkaa

Kuopioon muutettuaan José ja María kävivät tutustumassa asuntonsa läheisen Puijon kirkon messuun. Luterilainen messu vaikuttaa olleen eksoottinen kokemus, vaikka jotakin tuttua messun kulussa katolilaisillekin oli. Erilainen liturginen perinne herätti myös hämmennystä: ”Oliko ehtoollisleipä varmasti pyhitettyä?”, María kysyy epäillen.

Hämmennys nousi osaltaan betoninkarhean luterilaisuuden niukasta liturgisesta esineistöstä: kirkkotilasta puuttui katolisessa kirkossa käytettävä, usein auringon kehrällä koristeltu jalallinen ehtoollisleipärasia, jota käytetään pyhitetyissä ehtoollisaineissa läsnä olevan Kristuksen liturgisessa kunnioittamisessa (adoratio).

Nyt oli puolestaan luterilaisen papin vuoro hämmentyä.

Esineelle – jonka nimeksi paljastuu monstranssi – löytyy muoto vasta, kun katolisessa pappisseminaarissakin opiskellut José etsii älypuhelimellaan kuvan tästä kullanhohtoisena sädehtivästä sakraaliesineestä.

Vaikka luterilaisen koruttoman ehtoollisen vieton seuraaminen ei vastannut Marían kotoisia mielikuvia messusta, se sai myös kiitosta: ”Tapa nauttia ehtoollinen alttarikaiteen äärellä oli kaunis. Samoin tuntui hyvältä myös se, että lähes kaikki kävivät ehtoollisella – myös lapset!” Katolisessa kirkossa oikeus osallistua ehtoolliselle on tarkemmin säädelty kuin luterilaisessa.

Periluterilainen virsitaulu oli Maríalle uusi tuttavuus, jonka käytännöllisyys ja järjestelmällisyys kirvoittivat kiitosta. Reformaation mukanaan tuoma kansankielinen seurakuntaveisuu onkin edelleen leimallisesti protestanttinen hengellinen rikkaus.

Ehtoolliselta ravinto koko viikolle

José ja María hämmestelevät kuinka arkoja suomalaiset ovat puhumaan uskonnosta tai näyttämään sitä.

”Tulen Meksikosta, joka on Brasilian jälkeen maailman toiseksi katolilaisin maa”, José kertoo. Latinalaisessa Amerikassa perheiden koko sunnuntai saattaa kulua messua viettäen, kirkolla rukoillen ja perheen kanssa yhdessä aterioiden. ”Olen asunut myös Kolumbiassa, Roomassa ja Irlannissa, joissa katolilaisuus näkyy katukuvassa”.

Suomi sitä vastoin sijaitsee syrjässä katolisen maailman keskuksista.

”Suomessa olemme katsoneet messun sunnuntaisin internetistä”, María kertoo. Päivittäisessä rukouselämässä apuna on rukousnauha (rosario). Silti kaipuu sakramentin äärelle on suuri: ”Ehtoollinen on ravinto, josta saa voimaa koko viikolle”, José kertoo.

Josén ja Marían ilme kirkastuu, kun selviää, että seuraava messu Pyhän Joosefin kirkossa on jo viikon päästä haastattelusta.

Tekee mieli toivottaa onnea ja siunausta uuteen kotiin!

 

OLLI VIITANIEMI