Ohikiitävää…
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3
Mediakortti   |   Yhteystiedot   |   Palaute   |   Sivukartta   |   a- A  A+

Kuopion ja Siilinjärven evankelisluterilaisten seurakuntien lehti

Kirkko ja koti Facebookissa Kirkko ja koti Twitterissä
Arkisto

Ohikiitävää…

Syntymä, lapsuus, nuoruus, aikuisuus, vanhuus – elämä ja kuolema. Siinä meidän  jokaisen polku, jonka haluaisimme mahdollisimman hyvin kulkea. Kovin harvalta se näyttää onnistuvan, mikäli tämän päivän ”yksilöllisiä suorittajia” kuulostelee. Valittamisen aihetta löytyy, ellei muusta niin siitä, että kesät ovat liian kuumia ja talvet kylmiä.

Joka aamu on edessä uusi mahdollisuus. Sitä ei pitäisi hukata. Onnistumisen ratkaisee – urheilutermiä käyttääkseni – päivän kunto eikä esimerkiksi vuosia sitten voitettu piirinmestaruus. Kuitenkin moni jää kiinni mielestään loistavaan tai kurjaan menneisyyteen tai jatkuvasti haaveilee ihanasta tulevaisuudesta. Silloin elämä lipuu ohi ja nykyhetki jää kokematta.

Ajan kiidon näkee hyvin lapsen kehityksessä ensimmäisen elinvuoden aikana. Aluksi pieni nyytti vain nukkuu ja syö. Mutta pian alkaa tapahtua. Kohta lapsi jo hymyilee tunnistaessaan äidin kasvot. Hän oppii tarttumaan isän käteen ja pikkuhiljaa liikkumaan. Vihdoin pienokainen taapertaa lattialla seinistä tukea ottaen. Nämä ovat elämän tähtihetkiä ja toivoisi kaikkien vanhempien osaavan niistä nauttia.

Kirjakauppojen hyllyt notkuvat hyvän elämän oppaita. Neuvotaan hidastamaan vauhtia. Kehotetaan meditoimaan, lenkkeilemään ja syömään terveellisesti sekä olemaan sosiaalisesti aktiivinen. Hyviä reseptejä, mutta ne eivät riitä. On katsottava sisäänpäin ja kuljettava pitkä tie omaan sisimpäänsä. Vasta kun on sinut itsensä kanssa, voi olla sinut muille.

”Onnella on otsatukka” sanoo vanha viisaus. Hetkeen pitää tarttua oitis, sillä onnen takaraivosta otteen saaminen on mahdotonta. Usein kuitenkin liian myöhään huomataan, mitä olisi ollut hyvä eilen tehdä. Hyvä sana pitää sanoa aikanaan. Kehut ihmisen kuolinvuoteen äärellä ovat auttamatta myöhäisiä, vaikkakin lohduttavia.

Hieno lauluntekijä Juha Tapio on osuvasti tavoittanut tämän elämänkulun perusvireen. Siihen on hyvä lopettaa:

”Niin on kaikki ohikiitävää. Ikävä ja riemu, joka hetken värähtää. Mitä toivot, että jää, kun pihan poikki kuljet ja jälki häviää”.

 

UPI HEINONEN