Aatos kantaa jaloa mieltä 
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3
Mediakortti   |   Yhteystiedot   |   Palaute   |   Sivukartta   |   a- A  A+

Kuopion ja Siilinjärven evankelisluterilaisten seurakuntien lehti

Ajankohtaista

Aatos kantaa jaloa mieltä 

27.11.2019

Teksti ja kuva: Kaija Vuorio

 

Nelivuotias Aatos Eliel Putkonen sai nimensä jo syntymänsä hetkellä, sillä nimet sointuivat vanhempien korvaan kuin runo. Nimestä oltiin niin varmoja, että sukulaisillekin ilmoitettiin heti, että meille syntyi Aatos Eliel.
”Liekö nimi todellakin enne, sillä nimi on Aatokselle hyvin sopiva. Hän on luonteeltaan tuumailija”, kertoo äiti Hanna Putkonen.

Runokielessä aatos tarkoittaa jaloa, ylevää ajatusta. Perheessä on kolme lasta, joista Aatos on keskimmäinen.  

”Esikoista odottaessani asuimme Etelä-Afrikassa ja silloin ajattelimme, että lapsilla pitää olla kansainväliset nimet.”

Esikoinen sai nimekseen Paulus Leo Aaron. Kansainvälisyysvaatimus haihtui jo seuraavien lasten kohdalla, pikemminkin mielen pohjalle asettui haikea toive, etteivät sentään kovin kauas lähtisi. Kuopuksen nimi on Voitto Vilhelm.

”Kun lapsia alkoi tulla, he saivat nimensä pikemminkin fiilispohjalta, vähän sen mukaan mikä sopii suuhun ja sointuu. Tosin nimet Leo ja Vilhelm ovat kulkeneet mieheni suvussa.”

Kun Aatos Eliel syntyi, samannimisistä ei tiedetty. Sittemmin on saatu kuulla, että Aatos on vallannut alaa ja nyt tiedetään useitakin Aatoksia. 
Vuoden 1905 suurlakko koettiin Suomessa niin valtavana suomalaisuuden voittona, että suku- ja etunimiä ryhdyttiin suomentamaan. Aatos on tämän suomalaisuuskauden kalenterinimiä, tosin ensimmäinen tunnettu Aatos kastettiin jo 1864. Hän oli Jalo Aatos Schildt, tunnetun uudissanaston kehittäjän, piirilääkäri Wolmar Schildt-Kilpisen poika. 

Kansainvälisesti Aatos juontuu vielä kauemmaksi, sillä kreikkalaisperäinen Athos on yksi Alexandre Dumas´n kirjan Kolme muskettisoturia sankareista. Siinäkin Athos on jalo, salaperäinen hahmo.

Aatoksen nimipäivä on 8. marraskuuta.