Uskonnon merkitys vain kasvaa
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3
Mediakortti   |   Yhteystiedot   |   Palaute   |   Sivukartta   |   a- A  A+

Kuopion ja Siilinjärven evankelisluterilaisten seurakuntien lehti

Kirkko ja koti Facebookissa Kirkko ja koti Twitterissä
Arkisto

Uskonnon merkitys vain kasvaa

Kuva: Juho Tuomisto

Kauan uskottiin, että uskonto on häviämässä julkisesta elämästä ja siitä on tulossa ihmisten yksityinen asia. Länsi-Euroopan nähtiin olevan tässä suhteessa tavallaan kehityksen keihäänkärki. Nyttemmin tämä ns. maallistumishypoteesi on osoittautunut vääräksi.

”Julkisen uskonnon harjoittaminen ja uskonto osana poliittista elämää on herännyt myös läntisessä Euroopassa. Se näkyy jo haudatuksi uskottujen kysymysten uudelleen politisoitumisena: esimerkiksi käy abortti,” sanoo Ulkopoliittisen Instituurin osastonjohtaja Mika Aaltola. Hänen vastuualueeseensa kuuluvat kansainväliset asiat ja mm. uskontoihin liittyvät kysymykset.

Abortti ja elämän lahja?

Abortti nousi esille kesän mediakeskustelussa sisäministeri Päivi Räsäsen Kansanlähetyspäivillä pitämän puheen jälkeen.

Tällaiset kysymykset liittyvät Aaltolan mukaan maallisen ja pyhän erotteluun julkisessa elämässä. Mitä pitäisi pitää pyhänä? Mitkä tulisi jättää rauhaan?

”Aborttikysymys liittyy paljolti käsitykseen elämästä pyhänä lahjana. Samassa yhteydessä perhe – heteronormatiivisesti määriteltynä – nähdään lapsen elämän takeena.  Vastustetaan avioliiton moninaisempia tulkintoja. Käsitetään, että perheen perinteiset määritelmät ovat keskeisiä ja luonnollisia osia terveelle ja hyveelliselle yhteisölliselle elämälle.”

Pluralistinen liberalismi puolestaan kokee tasa-arvoisuuden ja ihmisoikeudet hyveellisen elämän lähtökohtana:

”Tasa-arvoisuus ja ihmisoikeudet ovat tavallaan pyhiä asioita pluralistille.  Valistuksen ajan hengessä kyseenalaistetaan avoimesti kristilliset käsitykset pyhyydestä.”

Viime vuosien keskusteluissa yksi suuri kysymys liittyy avioliittolakiin ja sen suhteeseen seksuaalivähemmistöihin. Aaltolan mukaan juuri sellaisissa kysymyksissä näkyy, miten merkittävä asia uskonto vielä nykyäänkin on:

”Uskonnon suhde uusiin ihmisoikeusteemoihin, kuten tasa-arvoiseen avioliittoon, on näyttänyt uskonnollisten tulkintojen voiman osana yhteiskunnallista keskustelua.”

Viholliskuvat ja uskonto?

Uskonto on näkynyt myös identiteettipolitiikan tasolla. Syyskuun 11. päivän jälkeen viholliskuvat liittyivät Aaltolan mukaan  uskontoon. Militantti islamismi nähtiin lännen päävastustujana.

”Jos vihollinen määrittyi uskonnollisesti, niin silloin myös läntinen identiteetti haki omaa kristillistä perustaansa”, Aaltola hahmottaa. Esimerkiksi maahanmuuttokeskustelusta tuli tärkeä yhteiskunnallisen debatin raami ympäri läntistä maailmaa. Maahanmuutossa nähtiin ongelmia, jotka liittyivät uskonpiireihin, erityisesti islamiin, joka nähtiin läntiselle elämänpiirille vastakkaisena.

Yhdysvalloista katolisten hispaanien maahanmuuton vastustamisesta on peräisin ns. yhteensopimattomuus – perustelu, jonka mukaan uskonkappaleiden erilaisuus johtaa sopeutumattomuuteen ja protestanttisen etiikan heikentymiseen. Perustelua kuulee yhä Suomessakin.

Matka kohti moniarvoisuutta?

Muuttoliike ja kulttuurien kohtaamiset ovat myös luoneet ajatusta moniarvoisesta yhteiskunnasta.

Liberalistinen ajattelu perustuu progressiiviseen kuvaan ajasta. Sen mukaan maailma on matkalla kohti pluralistisen demokratian voittoa: moniarvoinen – pluralisti – näkee kulttuurien kanssakäymisessä ja yhteensulattamisessa lisäarvoa, ei vaaroja.

”Tämä ajatus historiasta näyttäytyy paljolti modernin rationaaliseen yhteiskunnan korostuksena. Ajattelu on myös globaalihallinnon kuten YK-järjestelmän taustalla.”

”Moniarvoinen kansainvälisyys juontaa käyttövoimaansa rationalismista. Samalla sillä on uskonnollisia piirteitä: usko lineaariin aikaan, joka kulkee kohti lunastusta, on hyvin kristillinen piirre modernissa globaalissa ajattelussa.”

Konservatiiviset suuntaukset kuitenkin Mika Aaltolan mukaan nousemassa tärkeään asemaan. Pluralismi nähdään ongelmana:

”Sen hahmottomuuden ei nähdä tarjoavan jäsentynyttä maailmankuvaa kansalaisille. Paremminkin vastauksia haetaan nostalgisesti menneestä. Tässä yhteydessä julkinen uskonto ja uskonto osana valtiota ovat nousseet esiin eripuolilla maailmaa… lännessä, Kiinassa, Intiassa.”

”Uskonto ja pyhyys osana julkista elämää ja politiikkaa voidaan nähdä sitouttavina elementteinä. Ne luovat ihmisille muistin ja identifikaation kohteita.”

Esimerkiksi ns. talvisodan ihme tuottaa suomalaisille tuntemuksia oman historian pyhyydestä ja suuresta merkityksestä.

”Tämänkaltaiset asiat ehostavat ja elävöittävät julkista elämää, joka muuten olisi varsin teknistä ja byrokraattista. Niiden puute näkyy globaalihallinnon ongelmina.  Kukaan ei oikein tunnu ymmärtävän teknokraattisen YK-järjestelmän mieltä, koska sen uskonnolliset elementit ja opinkappaleet ovat varsin ohuita”, Mika Aaltola kuvaa.

Kansallisvaltioiden tasolla tilanne on toinen. Esimerkiksi Kiinassa herätellään eloon konfutsealaista harmonian käsitettä, koska een koetaan tukevan pyhänä käsitteenä kiinalaista valtiojärjestelmää. Samalla puhutaan harmonisesta maailmanjärjestyksestä vaihtoehtona läntiselle hegemonialle. Monikulttuurisena itseään mainostava Intia puolestaan on Aaltolan mukaan vahvasti hindulainen: perinteet hallitsevat julkisia myyttejä ja perinteitä. Intiassa käytetään EU:stakin tuttua ”Unity in diversity” -teemaa.

Traditionalismia ovat korostaneet monet populistiset liikkeet Suomessa ja muualla. Esimerkiksi käy teekutsuliike Yhdysvalloissa, jonka kautta raamattu, abortti, aseet ja homous  -teemat ovat levineet yhdysvaltalaiseen ja kansainväliseen keskusteluun.

Pyhä sota ja oikeamielisyys?

Pyhä sota -traditio liittyy vahvasti sodankäyntiin sekä idässä että lännessä.  Läntinen oikeutetun sodan traditio nousee suoraan katolisesta traditiosta, modernien tulkintojen taustalla erityisesti Augustinuksen ja Tuomas Akvinolaisen käsitykset oikeutetusta sodasta.

”Oikeutettu sota väärämielisiä diktaattoreita vastaan korostaa oikeamielisen toimijan roolia ja käytettyjen keinojen suhteellisuutta tavoiteltavaan päämäärään  oikeutettukaan toimija ei saa tehdä ihan mitä tahansa. Rajan veto lännessä näiden kahden periaatteen välillä on joskus hankalaa.”

”Tietenkin tämä traditio on siirtynyt maalliseen kansainväliseen lakiin, mutta se ei poista ajattelun uskonnollista taustaa. Oikeaoppisuuden ja -mielisyyden tärkeys on korostunut myös läntisissä viholliskuvissa”, Mika Aaltola sanoo.

”Sotivaan läntiseen valtioon yhdistetään usein oikeamielisyys – esimerkiksi humanitäärisen intervention kyseessä ollessa läntiset valtiot näkevät oman toimintansa lähtökohtaisesti oikeutettuna. Uhreiksi joutuneita kansoja autetaan esimerkiksi Libyassa ja Irakissa”.

”Ei maalista ja hengellistä ole Suomessakaan koskaan erotettu toisistaan.  Kyseessä on ollut enemmän tasapainotila, jossa on opittu elämään. Nyt haetaan uutta tasapainoa. Tämä löytynee varmasti nykyistä vähemmän pluralistisesta ja rationalistisesta suunnasta. Suomessa on yhä enemmän nostalgiaa uskonnollisnationalistisiin traditioihin globalisaation paineessa.”

 

ULLA REMES