Asioita kohdataan
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3
Mediakortti   |   Yhteystiedot   |   Palaute   |   Sivukartta   |   a- A  A+

Kuopion ja Siilinjärven evankelisluterilaisten seurakuntien lehti

Lähikuvassa

Asioita kohdataan

30.1.2019

Teksti: Veikko Vilmi
Tuomiokirkkoseurakunta

Toiminnan kannalta on tärkeä kalenteri, johon on merkitty muun muassa pyhä- ja juhlapäivät. Seurakunnissa toteutetaan tiettyjä ohjelmia ja käytäntöjä kristillisen kirkkovuoden rytmittämänä adventtisunnuntaista tuomiosunnuntaihin.

Yhteiskunnassa on hoidettavana monenlaisia asioita. Esimerkiksi ulko- ja turvallisuuspolitiikan ohella mietitään sisäpolitiikan alueelle kuuluvia sosiaali- ja terveydenhuollon ja maakuntauudistusten ratkaisuja. Sosiaali- ja terveydenhuoltoa on yritetty uudistaa monia vuosia. Päätöksenteon tavoitteet ovat vaihdelleet, mikä on otettava huomioon asioiden laatua arvioitaessa.

Perustuslain mukaiset raamitukset auttavat eduskunnan päätöksentekoa rahoitusta mietittäessä. Palvelujen tarvitsijoita on tarkkaan kuunneltava johtopäätöksiä ja uudistusten ratkaisuja tehtäessä. Koko maassa asuvien tarpeet on tiedettävä palveluita uudistettaessa ja oikeudenmukaisuudesta huolehdittava, jotta hyvinvointi säilyy.

Kokemuksen ja tutkimuksen kautta saatu tieto auttaa, miten suunnitteilla olevia suuria kysymyksiä, kuten sosiaali- ja terveydenhuoltoa ja maakuntauudistusta, tulisi lähestyä ja saada asiat hallintaan. Erilaisia rakenteita, velkaantumista, työllisyyden parantamista ja koulutusasioita koskevat kysymykset ovat päätöksenteon haasteita. Voidaan kysyä, millaisia alueellisia kasvutarinoita päätöksenteko saa aikaan.

Palvelujen laatua arvioitaessa mietitään, miten valtio, maakunta, kunta ja kuntayhtymät toimivat markkinoiden kilpailutilanteessa. Palveluja koskevien uudistusten toimintakriteerien on oltava selkeät. Uudistusten suunnitelmissa ja kaavailuissa on esitetty monia vaihtuvia malleja, joiden seuraaminen on ollut vaikeahkoa. Päätöksenteon vastuulla olevien uudistusten laatua arvioidaan myös johtajuuden näkökulmasta.

Päätöksenteossa arvioidaan, mitä hyvinvointitavoitteita on saavutettu vaalikauden aikana.

Kirkkovuoden asioita on onnistuneesti kohdattu. Adventtisunnuntaina kirkot täyttyivät ja laulettiin tuttu Hoosianna-sävelmä, joka on Georg Joseph Voglerin vuonna 1795 säveltämä tuotos.