Lähes puolet uusia valtuutettuja
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3
Mediakortti   |   Yhteystiedot   |   Palaute   |   Sivukartta   |   a- A  A+

Kuopion ja Siilinjärven evankelisluterilaisten seurakuntien lehti

Ajankohtaista

Lähes puolet uusia valtuutettuja

28.11.2018

Äänestysprosentti oli valtakunnallisesti 14,4. Kuopion ev.lut. seurakuntien äänestysprosentti on yhteisen kirkkovaltuuston osalta 9,8. Vuonna 2014 vastaava luku oli 12,2 ja 14,3 vuonna 2010.

16–17–vuotiaiden äänestysprosentti oli 4,0. Vuonna 2014 se oli 3,9. 16-vuotiaat saivat äänestää ensimmäisen kerran vuonna 2010, jolloin nuorten äänestysprosentti kipusi peräti 14,9:ään.

Ennakkoon äänesti tänä vuonna 6,0 % (7,9 vuonna 2014). Suosituimpia ennakkoäänestyspaikkoja olivat Kuopion kaupunginkirjasto ja kauppakeskukset.

Yhteiseen kirkkovaltuuston valittiin 51 henkilöä, joista 22 eli lähes puolet on uusia valtuutettuja. Valittujen keski-ikä on 56 vuotta, joka on sama kuin vuonna 2014. Naisia on 49,0 % ja miehiä 51,0 %. Valtuustoon valittiin kolme henkilöä, jotka ovat ikäryhmästä 20–29-vuotiaita ja viisi ikäryhmään 30–39-vuotiaita. Nuorin ehdokas, 18-vuotias Jimi Spice valittiin Järvi-Kuopion seurakuntaneuvostoon.

Ääniharavia olivat yhteisen kirkkovaltuuston vaaleissa Järvi-Kuopion seurakunnan Erika Suominen, Tuomiokirkkoseurakunnan Sakari Pääkkö, Kallaveden seurakunnan Vesa Kärkkäinen ja Pekka Niiranen sekä Männistön seurakunnan Tarja Välimäki.

Siilinjärvellä 12 uutta valtuutettua

Siilinjärven seurakunnassa äänestysprosentti kasvoi: nyt äänioikeuttaan käytti 15,4 %, vuonna 2014 vastaavasti 14,7 %. 16–17-vuotiaista Siilinjärvellä äänesti tänä vuonna 6,0 prosenttia (5,6 vuonna 2014). Ennakkoon äänesti 8,0 % (8,5 vuonna 2014).

Siilinjärven 27-jäseniseen kirkkovaltuustoon valituista 12 on uusia, mikä on enemmän kuin edellisissä vaaleissa (9). Ehdokkaita oli kahdelta listalta, ja eniten ääniä saivat Ossi Jauhiainen, Tapio Markkanen ja Leena Korhonen. Kotikirkko-listalta valittiin 14 ja Yhteistyöryhmä-listalta 13. Valtuutettujen keski-ikä on 57 vuotta; alle 40-vuotiaita on neljä, joista yksi on alle 30-vuotias. Niukka enemmistö valituista on naisia (15).

Siilinjärven seurakunta on itsenäinen seurakunta, joten seurakuntavaaleilla valitaan vain kirkkovaltuuston jäsenet.


 

Kysyimme muutamalta valitulta
luottamushenkilöltä seuraavat kysymykset:

1. Miksi asetuit ehdolle?

2. Teitkö vaalityötä ja minkälaista?

3. Mitkä ovat sinulle tärkeitä asioita kirkossa?

4. Minkä asian haluaisit saada läpi tulevalla kaudella?

 

Sakari Pääkkö

Seurakuntaneuvosto ja yhteinen kirkkovaltuusto, Tuomiokirkkoseurakunta (uusi)

1. Asetuin ehdolle seurakuntavaaleissa, koska halusin päästä vaikuttamaan oman seurakuntani ja seurakuntayhtymän asioihin. Erityisesti minulle oli tärkeää tuoda nuorta näkemystä esille sekä tarjota kaikille mahdollisuus äänestää myös nuorta ehdokasta.

2. Vaalityön osalta täytin seurakuntavaalien vaalikoneen, jonne myös perustelin kantojani. Erityistä kampanjaa en seurakuntavaaleihin tehnyt, mutta uskon, että tieto ehdokkuudesta on kulkeutunut ihmisten välillä keskusteluissa eri tilanteissa.

3. Kirkossa minulle on tärkeintä että kirkko on kaikille avoin ja suvaitsevainen paikka. Kirkko tekee erittäin tärkeää diakoniatyötä eri elämän tilanteissa olevien ihmisten, läheisten parissa. Tämän työn tukeminen ja sitä kautta ihmisten arjessa näkyminen on minusta erityisen tärkeää.

4. Minulla ei ole yhtä yksittäistä asiaa, jota lähdin seurakuntavaaleissa ajamaan, vaan pyrin osaltani kokonaisvaltaisesti kehittämään kotiseurakuntaani ja koko seurakuntayhtymää.

 

Sakari Kainulainen

Seurakuntaneuvosto ja yhteinen kirkkovaltuusto, Alava (uusi)

1. Minua pyydettiin. Viimevuotisen onnettoman lähetysmäärärahojen jakopäätöksen takia olin masentuneena ehtinyt luopua ajatuksesta seurakunnallisista luottamustoimista. En päässyt ajatuksesta irti ja viime sekunneilla lupauduin ehdokkaaksi.

2. En tehnyt vaalityötä, mutta vaalikoneen kysymyksiin vastasin.

3. Keskeiset asiat pitäisi pitää keskeisenä – eli mikä tekee kirkosta kirkon? Kirkko on tunnustuksemme mukaan Kristuksen kirkko – ei ”meidän kirkkomme” tai vielä vähemmän ”minun kirkkoni”.

4. Viimevuotisen lähetysmäärärahojen jakoa koskevan keskustelun haluaisin jatkuvan. Näyttää siltä, että vuosikymmenten ateistisen lähetystyövihan jälkeen lähetystyöstä alkaa tulla jälkikristillisen länsimaisen kulttuurin vientiä kehitysmaihin. Päätöksestä leikata kannatusta pienemmiltä järjestöiltä voi ehkä ajatella, että päätös koskee vain yhtä vuotta. Toisaalta se kuulostaa samalta, kuin jos sanoisi esim. Itä-Afrikan kuivuudesta kärsiville ihmisille, että heillä ei voi tänä vuonna olla nälkä, koska he kuuluvat väärän järjestön avun piiriin. Sieltä päin katsoen ihmisten hyvistä tarkoituksista uhkaa siis tulla irvikuviaan.

 

Jaana Turunen

Seurakuntaneuvosto ja yhteinen kirkkovaltuusto, Kallavesi

1. Saimme koottua listan, jolla on yhteinen ohjelma, johon kaikki ehdokkaat ovat sitoutuneet. Se on harvinaista näissä vaaleissa. Mielestäni kirkko ei kohtele yhdenvertaisesti kaikkia jäseniään. Osa ei saa liitolleen siunausta, osa työntekijöistä kokee syrjintää (yleensä piilevästi, jotta lakipykäliä ei rikota), päätöksentekosysteemi on osin vanhanaikainen ja ylläpitää harvainvaltaa. Minua kiinnostaa, miten verorahoja käytetään, ketä valitaan työntekijöiksi ja ketkä näistä edellä mainituista päättävät. Minulla on kokemusta sekä työntekijänä että luottamushenkilönä kirkon toiminnasta.

2. Haimme ehdokkaita tuttavapiiristä ja valtakunnallisen Tulkaa kaikki -verkoston kautta. Tein nettisivut ehdokkaillemme ja Puijon seurakunnan Tulkaa kaikki -ehdokkaille. Yhdessä ylläpidimme sitä ja Facebook-sivuamme. Kerroin tuttavilleni sekä livenä että somessa ehdokkuudestani ja asioista, joita haluan edistää, mutta aika maltillisesti.

3. On tärkeää, että kaikkia kohdellaan yhdenvertaisesti ja syrjimättä ja että päätöksenteko on avointa. Kirkon toiminnasta nostaisin esiin seuraavia asioita: musiikkityö koko kirjossaan, kasvatustyö, laajamittainen rippikoulutyö, diakoniatyö, heikoimpien puolesta puhuminen, kirkolliset toimitukset ja jumalanpalveluselämä, kirkkotilat ja kirkkotaide.

4. Sen, että kirkko alkaa siunata myös samaa sukupuolta olevat parit.

 

Tarja Välimäki

Seurakuntaneuvosto ja yhteinen kirkkovaltuusto, Männistö

1. Olen toiminut seurakunnissa eri puolella Suomea pitkään, pyhäkoulusta alkaen partioon ja diakoniatyöhön. Lähtökohtana ehdolle asettumisessa oli kiinnostus ja sitoutuminen kirkkoon. Nyt voin palvella luottamustehtävässä. Se on arkista puurtamista päätöksenteon parissa mutta myös keskustelua ja yhteistyötä yli seurakuntarajojen.

2. Ajattelen, että valinta tulevalle kaudelle perustuu siihen työhön, jota olen nyt päättyvällä kaudella tehnyt. Seurakuntaisten äänestyspäätökseen voi vaikuttaa se, että on tullut tutuksi kirkolla, varsinaista vaalityötä en tehnyt.

3. Se, että kirkko on jäsenistönsä kirkko. Tämä näkyy siten, että seurakunta toimii ja elää alueellaan ihan arkisissa asioissa. Minusta on kirkon etu, että päättäjinä on edustettuna läpileikkaus seurakuntalaisista; naisia, miehiä, nuoria, työssä käyviä, eläkeläisiä. Jumalanpalveluselämä ja kirkolliset toimitukset ovat minulle tärkeitä. Juhlat liittävät meidät sukupolvien ketjuun. On tärkeää, että kirkko on johdonmukainen ja uskottava toimissaan ihmisarvoon ja oikeudenmukaisuuteen liittyvissä kysymyksissä.

4. Luottamustehtävät ovat yhteistyötä ja yhdessä asioita saadaan läpi tai ollaan saamatta. Pidän tärkeänä, että jatkamme tarkkaa taloudenpitoa, tulevat vuodet voivat olla taloudellisesti hyvinkin haastavia. Seurakuntayhtymällä on merkittävä rakennuskanta ja kiinteistöjen korjaustarve. Resurssit olisi jaettava siten, että työtä voi uudistaa ja kohdentaa rohkeastikin siihen, mikä on tarpeellista.

 

Tiina Marjanen

seurakuntaneuvosto ja yhteinen kirkkovaltuusto, Puijo (uusi)

1. Haluaisin vaikuttaa avoimempaan päätöksentekoon ja tasa-arvoisuuden ja yhdenvertaisuuden lisääntymiseen. Kirkon tulisi siunata kaikki toisiaan rakastavat avioliittoon sukupuolesta riippumatta. Kirkko kuuluu kaikille, eikä estä omaa kasvua. Itselläni on hyviä kokemuksia, olen saanut tutustua ihaniin ihmisiin.

2. En tehnyt vaalityötä. Moni tuttavani ei edes tiennyt ehdokkuudestani ja siksi vaalitulos oli iso yllätys. Ystäväni kysyi vaali-iltana, jännittääkö minua ja vastasin, että ei jännitä. Nyt jännittää, mutta hyvällä tavalla.

3. Kaste, kummius, vihkiminen ja hautaan siunaaminen. Lähimmäisenrakkaus ja elämänarvot. Teen kirkon vapaaehtoistyötä. Viime vuosina jumalanpalvelus on tullut tärkeämmäksi, rauhoitun kirkossa ja tykkään laulaa. Sunnuntaiaamun messu saisi alkaa myöhemmin. Liian harvoin tulee siihen lähdettyä.

4. Niin konkreettisia asioita en ole ehtinyt miettimään.

 

Jimi Spice

Seurakuntaneuvosto, Järvi-Kuopio (uusi)

1. Olin ollut isoskoulutuksessa ainoana täysi-ikäisenä ja nuoriso-ohjaajat antoivat minulle tällaisen ehdotuksen. Kiinnostuin ja lähdin mukaan.

2. En mittavaa. Annoin yhden haastattelun. Asun kylällä, jossa sana kirii nopeasti, enkä saanut asuinalueellani mittavaa kilpailua.

3. Paikka arvojensa punnitsemiseen. Kulttuurillinen ja uskonnollinen kohtauspaikka. Paikka hartaudelle.

4. Ei juurikaan mitään yhtä tärkeää asiaa. Tärkeintä on saada oman ikäryhmäni ääni kuuluviin.

 

Jarkko Juvonen

Kirkkovaltuusto, Siilinjärvi (uusi)

1. Koen seurakuntayhteyden tärkeäksi ja nyt oli sopiva elämäntilanne asettua ehdolle. Haluan, että kirkko ja sen sanoma voisivat elää vahvasti mukana seurakuntalaisten arjessa.

2. Tein pientä vaalityötä paikallislehdessä sekä naapurustossa, työpaikoilla ja kaveripiirissä. Tämä huomattiin: sain käydä mukavia keskusteluja ihmisten kanssa seurakunnan toiminnasta, vaaleista ja ehdokkaana olemisesta.

3. Sunnuntaiaamun jumalanpalveluksessa on minulle jotain luovuttamatonta. Koen seurakunnan perustehtäväksi jumalanpalvelukset ja Raamatun opettamisen, iloitsen myös monipuolisesta toiminnasta ja jalkautumisesta seurakuntalaisten pariin. Kirkon tulee olla avoin kaikille, jokaisella tulee olla mahdollisuus osallistua sen toimintaan.

4. Toivottavasti saamme olla työntekijöiden tukena kehittämässä seurakunnan toimintaa ja saamme vahvistettua nuorten aikuisten sitoutumista seurakuntaan.

 

Valitut kiittävät äänestäjiään.