Isän usko
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3
Mediakortti   |   Yhteystiedot   |   Palaute   |   Sivukartta   |   a- A  A+

Kuopion ja Siilinjärven evankelisluterilaisten seurakuntien lehti

Kirkko ja koti Facebookissa Kirkko ja koti Twitterissä
Arkisto

Isän usko

Kuva Joonas Vähäsöyrinki

Kuolemaan johtava sairaus saa ihmisen etsimään apua kaikkialta, mutta kannattaako apua enää etsiä, kun oma lapsi on jo kuollut? Evankeliumikertomuksessa apua etsii synagogan esimies, mutta siinä tilanteessa virka-asema on yhdentekevä: kyseessä on isä.

Isä etsii apua ja selvästikin uskoo, että Jeesus voi herättää kuolleen tyttären vain panemalla käden tämän päälle. Toiveajattelua? Vai syvää uskoa?

Kertomuksen isää on pidetty esimerkkinä uskovasta ihmisestä.  Sellaisesta, joka luottaa Jumalan apuun ja siihen, että Hän on jopa kuolemaa voimakkaampi.

Kertomuksen isä on toisaalta esimerkki siitä, miten isät ovat läpi historian toimineet. Jeesuksen ajan yhteiskunnassa isä oli perheen pää. Hän huolehti paitsi omasta ”ydinperheestään” myös koko perhekunnasta: orjista, palvelijoista, lähisuvun leskistä ja orvoista. Perheen isä vastasi siitä, että näillä kaikilla oli ruokaa, asunto ja turva. Hän oli se, jonka varassa oli koko perhekunnan hyvinvointi.

Isän rooli edellytti tuolloin ehdotonta auktoriteettia, jopa rajoittamatonta vallankäyttöä. Hädän hetkellä isä kantoi kuitenkin myös muita suuremman vastuun. Eli kun muut saattoivat jäädä kotiin suremaan ja valittamaan, oli isä se, joka vielä sittenkin yritti.

Nykyaikana isän osa on kaukana Jeesuksen ajan roolimallista. Isä on pudotettu jalustalta muun perheenjäsenten joukkoon jo aikaa sitten, ja isänpäivästäkin on tullut eräänlainen kirjankustantajien pikkujoulu.

Isä on kuitenkin isä vuoden jokaisena päivänä, vaikka se saattaa joskus unohtua jopa isältä itseltään. Isänä olemiseen havahtuu kuitenkin viimeistään silloin, kun lapsella on hätä, kun pimeä pelottaa, tai kun lapsi sairastuu. Silloin isä joutuu kysymään itseltään, mitä on olla isä. Silloin olisi pystyttävä jättämään kaikki muu ja keskittymään hoitamaan pienempien ja heikompien asioita.

Kaikkien isien ja lasten asiat eivät kuitenkaan pääty yhtä hyvin kuin evankeliumitarinassa. Isä on saattanut lähteä perheestä jo aikaa sitten, hän on kuollut, tai hän on kyllä paikalla, mutta ei ymmärrä omaa tehtäväänsä. Elämässä ei myöskään tapahtunutta saa enää kelattua taaksepäin.

Kristitylle elämän pitäisi kuitenkin olla kaikkea muuta kuin lohduton. Kristityllä on näet Isä, joka on aina läsnä, ja jonka syliin mahtuvat kaikenlaiset lapset. Tämä isä voi myös herättää kuolleista, sillä hänelle mikään ei ole mahdotonta.

 

 

PEKKA NIIRANEN

Kirjoittaja on kuopiolainen teologian tohtori

 

25. sunnuntai helluntaista

Matt. 9:18–26

Kun Jeesus vielä puhui heille, sinne tuli eräs synagogan esimies. Hän kumartui maahan Jeesuksen edessä ja sanoi: ”Tyttäreni on kuollut juuri äsken, mutta tule ja pane kätesi hänen päälleen, niin hän virkoaa.” Jeesus nousi ja lähti miehen mukaan, ja opetuslapset seurasivat häntä.
    Silloin Jeesusta lähestyi muuan nainen, jota kaksitoista vuotta oli vaivannut verenvuoto. Hän tuli Jeesuksen taakse ja kosketti hänen viittansa tupsua. Hän näet ajatteli: ”Jos vain saan koskettaa hänen viittaansa, minä paranen.” Jeesus kääntyi, näki naisen ja sanoi: ”Ole rohkealla mielellä, tyttäreni, uskosi on parantanut sinut.” Siitä hetkestä nainen oli terve.
    Kun Jeesus tuli esimiehen taloon ja näki huilunsoittajat ja hälisevän ihmisjoukon, hän sanoi: ”Menkää pois! Ei tyttö ole kuollut, hän nukkuu.” Hänelle naurettiin. Mutta kun väki oli ajettu ulos, Jeesus meni sisään ja otti tyttöä kädestä, ja tyttö nousi. Tästä levisi tieto koko sille seudulle.