Vanhenen, jotta elän kauemmin
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3
Mediakortti   |   Yhteystiedot   |   Palaute   |   Sivukartta   |   a- A  A+

Kuopion ja Siilinjärven evankelisluterilaisten seurakuntien lehti

Lähikuvassa

Vanhenen, jotta elän kauemmin

26.9.2018

Teksti ja kuva: Hanna Valkonen

Ikä antaa mahdollisuuden rohkeuteen ja vapauteen. Turhat roolimallit karisevat usein matkan varrella.

Erityisen tärkeää on tehdä päätös siitä, että ikä ei määrittele minua, vaan minä itse annan iälleni merkityksen.” Kaija Maria ja Lari Junkkari pohtivat kirjassaan Muutakin kuin numeroita rehellisesti ja humoristisesti omaa vanhenemistaan ja kysymyksiä, joita iän karttuminen herättää. Tunteita ja mielenliikkeitä on hyvä arvostaa jokaisessa ikävaiheessa.

Vuosirenkaissa hyvät ja huonot vuodet

Junkkarit vertaavat elämää puuhun. Sen vuosirenkaista voidaan päätellä hyvät ja huonot ajat. Niihin vaikuttavat kokonaisilmasto sekä sateisuus, auringonvalo ja tuulisuus.

”Vanhan puun kaatumisen jälkeen nähdään, mitkä ovat olleet hyviä aikoja. Ehkä vasta elämän loppuvaiheissa mekin voimme sanoa, mitkä ovat olleet hyviä, mitkä vaikeita vuosia. Toisaalta voidaan kysyä, onko tällaisella arvioimisella erityistä merkitystä.”

Kronologisen eli kalenteri-iän lisäksi puhutaan myös biologisesta, sosiaalisesta ja henkilökohtaisesta iästä. Biologinen ikä on kehon ikä, joka voi olla huomattavasti vähemmän tai enemmän kuin kalenterin mukainen. Vanheneminen vaikuttaa mm. kehon rakenteeseen, aistitoimintoihin, keskushermostoon sekä fyysiseen ja psyykkiseen toimintakykyyn. Fyysinen toimintakyky heikkenee keskimäärin prosentin vuodessa.

”Vaikka fyysinen notkeus vähenee, niin mikään ei estä sielua ja mieltä pysymästä joustavina, uteliaina ja kimmoisina. Mielikuvituksen, leikin, huumorin ja luovuuden virrat voivat kulkea vapaasti, olipa ikämittarissa mikä tahansa luku”, pariskunta muistuttaa.

Subjektiivista ikää voi arvioida vaikkapa seuraavin kysymyksin: minkä ikäiseksi tunnen itseni, minkä ikäiseltä mielestäni näytän ja minkä ikäinen haluaisin olla. Aina kuitenkin kannattaa tuntea itsensä hieman nuoremmaksi mitä onkaan. Ainakin mitä Junkkarien siteeraamaan tutkimukseen tulee. Kirjassa todetaan, että ikäistään vanhemmaksi itsensä kokeneet kuolivat ikätovereitaan aikaisemmin.

Olennaista on myös kysyä: kenen silmin katson itseäni. Miten minuun vaikuttaa se, miten arvelen muiden näkevän minut? Yhtä olennaista on myös, painottuvatko vanhenemisen ajattelussa edessä ehkä olevat hankaluudet vai edessä olevat mahdollisuudet?

Millaisia arvoja haluan toteuttaa

Varsin usein sanotaan, että vanhuus ja viisaus kuuluvat yhteen. Ihminen ei kuitenkaan automaattisesti viisastu vanhetessaan, mutta parhaimmillaan pitkä ikä ja elämänkokemus antavat siihen mahdollisuuden. Moni toimiikin esimerkiksi mentorina, isä- tai äitihahmona ja sparraajana nuoremmille.

Tärkeitä pohtimisen aiheita Junkkarien mukaan ovat: miten otan vastuun elämästäni ja millaisia arvoja haluan toteuttaa? Mikä minua kannattelee elämäni loppujaksolla? Millaisia haaveita minulla on?

Ikä tuo usein mukanaan arkeen vapautta ja rentoutta.

”Vanhana ei tarvitse pitää kulisseja pystyssä. Elämän kokemusten kautta tulee peloton itseymmärrys. Sekä vapaus ympäristön luomista roolimalleista antaa mahdollisuuden rohkeisiin ja itsenäisiin tempauksiin”, Kaija Maria ja Lari Junkkari kuvailevat.

Lähde: Kaija Maria ja Lari Junkkari, Muutakin kuin numeroita Vanhenemisen taidosta. Kirjapaja 2017.


Musiikkia ja mustaa pekkaa

"Jos minun pitäisi antaa joku vinkki parikymppiselle itselleni, sanoisin, että pidä oma elämä, pidä huolta itsestäsi, sitten sinusta on jakamaan iloa muillekin”, kuopiolainen Riitta Koivisto kertoo.

64-vuotiaana ikänaisena, kuten hän itseään kuvailee, on elämän reppuun kertynyt monenlaisia muistoja. Koivisto on kokenut elämässään syviä kriisejä ja karikoita. Hän kertoo, että välillä toivoa ei ole tuntunut näkyvän, mutta siitäkin huolimatta valo on lopulta voittanut.

”Olen kokenut, että vaikeat asiatkin voivat kääntyä hyväksi. En enää pelkää. Enkä myöskään suunnittele elämää ja huomista.”

”En koe turvattomuutta tai yksinäisyyttä. Minulla on luottamus Luojan huolenpitoon. Elämäni on nyt hyvää.”

Tarvitaan turvallisuuden tunnetta

Riitta Koivisto teki elämäntyöstään viimeiset kymmenet vuodet vanhusten hoitopaikoissa, myös saatto-osastolla. Hän on nähnyt, mitä ihminen tarvitsee:

”Ennen kaikkea turvallisuutta. Että hän kokee olevansa turvassa niin henkisesti että fyysisesti.”

Omaa vanhuuttaan Koivisto tarkastelee realistisesti ja huumorillakin.

”Jos saan pitkän iän, niin toivon saavani oleskella rauhassa. Että minulla olisi helppokäyttöinen radio, josta voisin kuunnella musiikkia. Musiikki on terapoinut minua läpi elämän. Sitten sosiaalisena ihmisenä tarvitsen kanssakäymistä. Jos vaikka yhdessä pöydän ääressä saisimme porukalla pelata mustaa pekkaa”, Koivisto kertoilee hymyillen.

Luopuminen voi olla vaikeaa

Koivisto joutui luopumaan viime kesänä pyörällä ajelusta.

”Polvet ovat sen verran huonot, että päätin myydä pyörän pois. Tiedän ikänaisia ja ikämiehiä, jotka ovat joutuneet luopumaan autoilusta, se on monelle vaikea paikka.”

Nopealiikkeinen nainen on huomannut myös hidastuneensa.

”Ennen tein montaa asiaa yhtä aikaa keittiössä, nyt ei onnistu enää kuin pari tehtävää yhtä aikaa”, nauraa Koivisto. Työt vaativat enemmän aikaa. Siihen pitää sopeutua.

Koivisto nauttii elämänsä vapaudesta.

”Saan lähteä ja tulla, olla tekemättä mitään tai tehdä oman fiiliksen mukaan.”

Mistä toivo tulevaan tulee? ”Uskosta ja siitä, että elämä kantaa edelleen vuosienkin jälkeen. Yritän kääntää kielteiset asiat positiiviseksi.