Minun kirkkoni ei estä omaa kasvua
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3
Mediakortti   |   Yhteystiedot   |   Palaute   |   Sivukartta   |   a- A  A+

Kuopion ja Siilinjärven evankelisluterilaisten seurakuntien lehti

Lähikuvassa

Minun kirkkoni ei estä omaa kasvua

29.8.2018

Teksti ja kuva: Kaija Vuorio

Uteliaana ihmettelijänä kirjailija Tatu Kokko kavahtaa ruotuun laittamisia ja valmiita vastauksia; taiteilijan tehtävähän on ravistella ja luoda uusia näkökulmia.

Kokko kokee kirkon toimivan kaikkine puutteineenkin ihmisyhteisössä, joten kukin arvottaa sitä oman itsen, oman minuutensa kautta. Kokolle kirkko on oman perheen kanssakulkija, joka tuo turvaa ja syliä, mutta ei estä omaa kasvua.

Kokko näkee kristillisen uskon osana suurta kulttuurista kokonaisuutta. Vuosi opettajana Keniassa suhteutti, mitä on maailman köyhyys.

”Olen lukenut Uuden Testamentin moneen kertaan. Jeesus on mielettömän hieno esikuva. Hänen esimerkkiinsä ja sanomaansa liittyvät arvot ovat minulle tärkeitä.”

”Kirjailijan kuuluu olla historiallisesti, uskontotieteellisesti ja maantieteellisesti sivistynyt, jotta osaa laittaa eri asioita hahmoon ja ymmärtää, miten ihmiset missäkin päin maailmaa ajattelevat.”

”On valtavan tärkeää ymmärtää historiallinen konteksti ja kuinka kulttuuriset perinteet, kulttuuriset meemit syntyvät ja rakentuvat, ja miten ylipäätään kulttuurinen evoluutio kulkee”, Kokko pohtii.

Tatu Kokko on paitsi kirjailija myös kustantaja. Siviiliammatiltaan hän on opettaja. Hän on pitkäaikainen kirjoittajayhdistys Vestäjien vaikuttaja ja puheenjohtaja.

Tatu Kokko on avannut lasten ja nuorten kirjoissaan uudet polut, sillä saagojen ja legendojen maailmaan sijoittuva Rob McCool -sarja on tehty vuorovaikutuksessa lukijoiden kanssa. Kirjoittamisprosessia on nimittäin voinut seurata ja kommentoida nettiblogeissa.

Kokon kustantamo on julkaissut Kokon oman tuotannon lisäksi kuopiolaisten Marja-Sisko Aallon ja Maaria Leinosen teoksia. Syksyllä 2019 Kokolta ilmestyy romaani Minna Canthista.