Sanan voima ja voimattomuus
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3
Mediakortti   |   Yhteystiedot   |   Palaute   |   Sivukartta   |   a- A  A+

Kuopion ja Siilinjärven evankelisluterilaisten seurakuntien lehti

Kirkko ja koti Facebookissa Kirkko ja koti Twitterissä
Arkisto

Sanan voima ja voimattomuus

Kieli on uskomaton voima, niin hyvässä kuin pahassakin. Sana sivaltaa kuin miekka, hyväilee kuin lämmin käsi. Liittää meidät niin hyviin kuin huonoihinkin muistoihin ja yhteiseen traditioomme joka kulkee mukanamme.

Perinteet hiipuvat vähitellen, jos niitä ei ylläpidetä, luoda ja opeteta uudelleen. Niiden nukahduksen myötä niiden kulttuurinen ja uskonnollinen alkuperäinen merkitys sammuu tai saa uuden sisällön.

Muistoomme on tempautunut sanoja, jotka ovat syöpyneet mielemme alitajuntaan ja ponnistavat sieltä sopivaan muistitaustaan kiinnittyneinä. Ovatko sanamme voimattomia, sisällyksetöntä sanojen virtaa, vaille voimaa, sisältöä, viestiä? Olisiko parempi olla välin hiljaa, antaa hiljaisuuden puhua.

Arkinen kanssakäymisemme on täynnä epätäsmällisyyksiä. Tavoittelemme usein myönteistä, rakentavaakin, mutta onnistummeko kuitenkin päätymään välin sen vastakohtaan?
Onko puheemme vakuuttavaa, uskottavaa ja aitoa? Tukeeko kehomme kieli puhetta vai syntyykö ristiriitaa?

Kirkko on vaikea työpaikka, jo senkin vuoksi, että kirkossa tehdään tavoitteellista työtä sanoilla ja kielen avulla. Luodaan mielikuvia, ennakkoasenteita ja käytetään uskonnollista kieltä, joka toisille tuttuna tuo turvallisuuden, toisille vieraampana ahdistuksen.

Olisiko aika kirkolliselle kielenhuollolle? Olisiko aika selkeyttää kauniilta vaikuttavat kielikuvat ja kertoa asioista tajuttavasti, selkeästi ja johdonmukaisesti? Mitä tietävätkään puheen ja erityisesti saarnojen tutkijat sanoa tähän? Paljon olisi meillä opittavaa, antaudummeko kuulijan paikalle?

Uusimpien tutkimusten mukaan alle vuoden ikäinen lapsikin tunnistaa aidon ja epäaidon, rakentavan, niin myönteisen tunnetason kuin pinnan alla piilevän jännitteenkin. Miksi siis pukea yksinkertaiset asiat vaikeiksi monipolvisiksi kielikuviksi, uskonnollisesta kielestä pitkälti irtaantuneille käsittämättömäksi puheeksi, jonka uskottavuutta ei puhujan persoonakaan tunnu vahvistavan?

Onneksi tämä ei ole koko totuus - virsikirjaa uudistetaan, toimitusten kirjan rukouksia on uusittu, toimitusten sanontoja avattu ja yksinkertaistettu. Tätä tietä on rohjettava kulkea - kristillisen uskon sisältö ja keskeiset opinkappaleet jäävät muuten enentyvästi vieraaksi ja saarnatutkijoitten raportit vain laajenevat, esimerkkiaineisto vain kasvaa.

Olemme jokainen kielen rakentajia ja sanan käyttäjiä. Meillä on mahdollisuus luoda uutta muistitaustaa uskonnolliselle kielelle, palauttaa sanojen merkitys uudelleen eloon. Voimme luoda tuleville sukupolville muistiin jälkiä uskottavista ja voimaannuttavista sanoista.

 

JUHANI LAURINKARI