Luomiskertomus juhlii luomakunnan pyhyyttä
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3
Mediakortti   |   Yhteystiedot   |   Palaute   |   Sivukartta   |   a- A  A+

Kuopion ja Siilinjärven evankelisluterilaisten seurakuntien lehti

Arkisto

Luomiskertomus juhlii luomakunnan pyhyyttä

27.6.2018

Teksti: Anu Heikkinen

Kuvitus: Antti Yrjölä

Luomiskertomuksessa kohtaavat ikiaikainen selitys maailman
synnystä ja yllättävän ajankohtaiset näkökulmat luomakuntaan.

Kaikki alkaa siitä, että on autiota ja tyhjää. Vain Jumalan henki liikkuu syvien vetten päällä pimeydessä. Ja sitten tulee valo.

Vanhan testamentin luomiskertomus kuljettaa lukijan parissa luvussa läpi valtavien kosmisten mullistusten. Mukana on koko maailmankaikkeus taivaankappaleista pienimpään muurahaiseen saakka.

Jos oikein tarkkoja ollaan, luomiskertomuksia on kaksi. Ensimmäinen kertoo maailman luomisesta kuudessa päivässä. Toinen kuvaa tapahtumia vähän eri järjestyksessä ja ihmisen suhdetta luomakuntaan ja Jumalaan.

”Luomiskertomukset ovat ikivanhoja selityksiä maailman synnystä, jotka on kirjattu muistiin vasta paljon myöhemmin. Vaikka niissä kuvataan ikiaikaista kokemisen tapaa, niillä on viestinsä kaikkina aikoina”, sanoo ekoteologiaan perehtynyt tutkija ja pappi Pauliina Kainulainen.

Syvyydessä on luovuuden lähde

Luomiskertomukset ovat Kainulaisen mukaan uskon muinaista kieltä, jota ei pidä suoraan rinnastaa moderniin luonnontieteen kieleen. Yllättäviä yhtäläisyyksiäkin on: alussa on vesi, ja sitten alkaa pikkuhiljaa kehittyä yhä monimutkaisempia elämänmuotoja.

”Mielestäni voi hyvin arvostaa molempia käsityksiä elämän synnystä ja kehityksestä. Raamatun äärellä lukijan tehtävänä on kysyä kertomuksen merkitystä.”

On arvioitu, että ensimmäinen luomiskertomus on kirjoitettu 400-luvulla eKr. ja toinen 800- tai 900-luvulla eKr.

Raamatun alkukertomuksissa on yhtäläisyyksiä muun muassa sumerilaisten ja babylonialaisten luomismyyttien kanssa, kuten alkukaaos, vesi sekä ihmisen luominen maasta.

”Erojakin on. Raamatun luomiskertomus ei ole väkivaltainen eivätkä luomakunnan osat ole itsessään jumalia, vaan Jumala luo kaiken. Kiinnostavaa on se, kuinka syvyys ja kaaos ovat luomisen edellytys. Siksi myöskään ihmismielen syvyyksiä ei tarvitse pelätä.”

Kunnioituksesta seuraa rajan taju

Kainulaisen mielestä Raamatun kuvausta maailman luomisesta on usein tulkittu liian ihmiskeskeisesti. Kertomuksen huipentuma ei ole ihmisen vaan lepopäivän luominen. Ihmisen yhteys maahan ja luontoon on perustavanlaatuinen, sillä hänet luotiin tomusta samana päivänä kuin maaeläimet.

”Tämä on todella ajankohtainen näkökulma nyt, kun puhutaan ekologisesta kriisistä, eläinten kohtelusta ja luonnon monimuotoisuuden vähenemisestä.”

Toisen luomiskertomuksen mukaan Jumala asetti ihmisen viljelemään ja varjelemaan maata. Tämän tasapainoisen kumppanuuden hakeminen on nyt ajankohtaisempaa kuin koskaan.

Raamattu korostaa luomakunnan itseisarvoa ja Jumalan läsnäoloa kaikessa luodussa. Luonto on pyhä, mutta ei itsessään jumalallinen.

”Meidän tulisi tietoisesti irrottautua siitä ajatuksesta, että ihmisellä on rajaton valta käyttää hyväkseen luomakuntaa. Kun ymmärtää luonnon pyhyyden, siitä seuraa kunnioitus ja rajan taju.”

Luomiskertomus antaa luvan myös iloon ja nautintoon. Jumala näki, että luomistyö oli hyvä. Ihminen saa liikkua luonnossa, etsiä siitä lohtua ja kiittää.

”Uuden testamentin valossa luomisen aamu rinnastuu kauniisti ylösnousemuksen aamuun. On äärettömän toivoa antava ajatus, että Jumala pystyy kumoamaan kaikki tuhoavat voimat, kuolevaisuuden ja katoavaisuuden.”

 

 


 

Suuria kertomuksia tuhansien vuosien takaa

Kirjoituskokoelma, jota kristityt kutsuvat Vanhaksi testamentiksi, on yhteinen kristityille ja juutalaisille. Pääosin se on kirjoitettu hepreaksi, muutamat katkelmat arameaksi.

Monet Vanhan testamentin kertomukset kulkivat aluksi suullisena perimätietona. Osalle niistä on vastineensa myös muissa uskonnoissa ja kulttuureissa. Tekstit syntyivät usean kirjoittajan kynästä ensimmäisellä vuosituhannella ennen ajanlaskun alkua. Ne vakiintuivat kokoelmaksi vuoden 100 jKr. tienoilla.

Vanhan testamentin kirjoitukset voidaan jakaa lakiin, historiallisiin teoksiin, profeettakirjoihin sekä runo- ja viisauskirjallisuuteen. Uusi testamentti viittaa useissa kohdissa Vanhan testamentin teksteihin. Jeesukselle pyhät kirjoitukset merkitsivät juuri heprealaisen Raamatun tekstejä.

Vanhan testamentin kertomukset säilyivät tärkeässä asemassa myös varhaisissa kristillisissä seurakunnissa. Ne ovat olleet osa kristillistä perintöä koko kirkon olemassaolon ajan.

Nykypäivän lukijassa moni Vanhan testamentin kohta saattaa herättää kummastusta, niin paljon maailma on muuttunut tekstien syntyajoista. Samalla kertomuksissa on jotakin tuttua: ihmisen tunteet ja tarpeet ovat pysyneet hyvin samankaltaisina.

Uskon näkökulmasta Vanha testamentti avaa laajan maiseman: yhteys ihmisen ja Jumalan välillä on säilynyt vuosituhannesta toiseen yhtä ihmeellisenä.