Teatteriohjaaja luottaa Jumalan käsikirjoitukseen 
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3
Mediakortti   |   Yhteystiedot   |   Palaute   |   Sivukartta   |   a- A  A+

Kuopion ja Siilinjärven evankelisluterilaisten seurakuntien lehti

Lähikuvassa

Teatteriohjaaja luottaa Jumalan käsikirjoitukseen 

30.5.2018

Teksti ja kuva: Hanna Valkonen

Saan olla sellainen kuin olen, miten mahtavaa! 

Katja Väänänen, 43, odottaa malttamattomana heinäkuuta. Hän sanoo silloin tahdon elämänsä miehen kanssa. Seitsemäs seitsemättä Kuopion Tuomiokirkossa soi Prinsessa Ruususen häämarssi ja sisään astelee säteilevä morsian vielä suurena salaisuutena pidettävässä häämekossaan. 

”Morsiusmessu on sen takia, että en halua mitään pikavihkimistä”, Väänänen kertoo. 

Avioliittoon vihkiminen merkitsee sitä, että Jumala tulee heidän parisuhteensa kolmanneksi säikeeksi. 

”Arvostan avioliittoa. Ja olen kiitollinen, että Tapio liittyi kirkkoon minun hääunelmieni takia.” 

Pariskunta on tutustunut toisiinsa parin vuoden ajan. 

”Tapio antoi palautetta minun Jumalanpuisto-romaanistani ja niin lähdimme keskustelemaan muustakin kirjallisuudesta. Tiesimme toisemme, koska lapsemme ovat samalla luokalla.” 

Erään kerran mies tuli yllättäen työkeikaltaan lähistöllä asuvan Katjan oven taakse. 

”Olin tekemässä teatteriesityksen musiikkeja koneellani, kun ovikello soi. Siellä oli Tapio ja juttelimme pitkän tovin siinä ovensuussa, minä yöpuvussa keskellä päivää, kuten yleensäkin, kun kotona töitä teen. Hän kirjaimellisesti tuli hakemaan minut kotoa. Sitten vielä väitetään, että miehen löytämiseksi pitää tehdä jotakin, etteivät he kotoa hae. Minut kyllä haettiin”, Katja Väänänen kertoo nauraen. 

Kielsin Jumalan ja hengellisen opetuksen 

Väänänen on kotoisin kommunistiperheestä, jossa hengellisistä asioista ei puhuttu. 

”Vaikka isäni sanoi, että ’Jeesushöpinöitä’ ei saa kotiin tuoda, vanhemmat päästivät minut helluntalaisystäväni kanssa seurakunnan päiväkerhoon. Muistan kun kerhossa sanottiin, että laitetaan kädet ristiin. Minulle ei ollut opetettu, miten se tehdään. Laitoin kädet eteeni ristikkäin”, Katja muistelee. 

Raamatunkertomukset muun muassa palavasta pensaasta ja muista jännittävistä tilanteista flanellokuvilla esitettyinä ovat jääneet muistiin ystävän äidin pitämästä lastenkerhosta. 

”Olin valtavan kiinnostunut asioista. Tiesin Jumalan olevan.” 

Noin kolmikymppisenä iski kriisi, jota Väänänen pitää Jumalan kieltämisen kautena. 

”Lyhyen seurustelun aikana aloin odottaa tytärtäni. Erosimme lapsen isän kanssa, kun olin vielä raskaana. En halunnut yksinhuoltajaksi ja olin Jumalalle äärettömän vihainen. Olin sitä mieltä, että kaikki oli Jumalan syytä. En ottanut vastuuta omista teoistani.” 

Väänänen kielsi lapseltaan kaiken hengellisen opetuksen päiväkerhossa. Jumala oli kadonnut. Kunnes muutaman vuoden päästä nainen ymmärsi vastuun omasta käyttäytymisestään. Samalla Jumalaan kohdistuvat syytökset alkoivat vaihtua lapsuuden aikaiseen lempeään Taivaan Isään. Kasvussa yksi etappi oli, kun Väänänen muutti tyttärensä kanssa Kuopioon, kotiseudulleen. 

Riitänkö varmasti tällaisena?  

Tänä päivänä Jumalani on turvallisempi ja armollisempi kuin ennen. Tiedän, että hän kestää kiukkuamiseni.” 

Muutaman vuoden takaisella Kallaveden seurakunnan Alfa-kurssilla nainen kyseli tiukkojakin kysymyksiä. 

”Onneksi uskalsin mennä mukaan, vaikka aluksi pohdinkin, että olenko tarpeeksi uskossa tai voinko olla hapuileva etsijä? Riitänkö tällaisena?” 

Katja Väänänen on vasta viime vuosina ymmärtänyt kuunnella itseään ja opetellut hyväksymään, että hän riittää, niin itselleen kuin Jumalalle, sekä luottamaan yhä enemmän siihen, että elämä kantaa. 

”Yritän olla pinnistelemättä ja ponnistelematta elämää. Jumala näkee minut tällaisena, ja hyväksyy silti, siinä eivät pyristelyt auta.” 

Väänänen on ammatiltaan teatteriohjaaja. Vuoden mittaan kertyy auton mittariin tuhansia ajokilometrejä hänen huristellessaan ympäri pitäjää. Talven ja kevään aikana hän on ohjannut Keiteleen Kesäteatterin Puhtaat valkeat lakanat -näytelmää, jonka ensi-ilta on 29.6. 

”Tykkään automatkoista. Kuuntelen radiota, rukoilen ja pohdiskelen. Viimeksi sunnuntaina ajellessani töihin kuuntelin jumalanpalvelusta. Siinä puhuttiin Jumalasta ravintona ja siitä, kuinka ihmiset ajattelevat pärjäävänsä yksin, omin voimin. Minussa on vähän sitä samaa vikaa. Olen tottunut ottamaan paljon vastuuta nuoresta asti. Kunpa aina muistaisi sen, että omaa elämäänsä ei voi käsikirjoittaa, vaan se tapahtuu ylhäältä”, Väänänen miettii. 

Jumala kolmanneksi säikeeksi 

Häiden järjestäminen tarkoittaa jonkun ajanjakson päättymistä ja uuden alkamista. 

”Avioliitto merkitsee kuulumista johonkin. Viimeinkin olemme perhe, tiimi, ja minusta tulee rouva. Minulle on kunnia-asia olla Tapion vaimo”, Väänänen sanoo hymyillen. 

Avioliiton perusta on molemminpuolinen kunnioitus. 

”Rehellisyydestä en tingi. Pitää pystyä puhumaan kaikesta, ja olla sataprosenttinen luottamus.” 

Millaisen vaimon Tapio sinusta saa? 

”Kiukkuisen ja temperamenttisen. Onneksi hän on jo tottunut siihen”, Katja naurahtaa. 

”Olen myös avoin, tarvitsen ja annan paljon läheisyyttä. Minulta saa haleja ja silittelyä. Tykkään myös keskustella.” 

”Tärkeintä on se, että saan olla juuri sellainen kuin olen, keskeneräinen ja vaillinainen ja silti riittävä.”