Tuntematon
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3
Mediakortti   |   Yhteystiedot   |   Palaute   |   Sivukartta   |   a- A  A+

Kuopion ja Siilinjärven evankelisluterilaisten seurakuntien lehti

Arkisto

Tuntematon

28.2.2018

Kolumni | Matti Halmetvaara

Leipäpaloja tippuu lattialle ja maitomuki kaatuu. Yhdelle kelpaa vain pinkki jogurtti ja toiselle murot. Kaakao on ensin liian kuumaa ja sitten liian kylmää. Minulla on otsa märkänä hiestä ja luulen tuntevani arvioivia katseita selkäpiissääni. Silloin ravintolan väenpaljoudesta astuu esiin iäkäs nainen. ”Ihania lapsia. Ja niin hyväkäytöksisiä,” hän sanoo.

Loma on ohi. Odotamme puoliltaöin lähtevää Kuopion lentoa Helsinki-Vantaalla. Viisihenkinen karavaanimme ja sallittuja rajoja hipova määrä käsimatkatavaroita on parkkeerattu ajoissa oikealle portille ja lapset nukkuvat lentokentän penkeillä. Hieman ennen koneeseen nousua huomaan, että lähtöportti on vaihtunut toiseen päähän kenttää. Ei muuta kuin nukkuvat lapset kärryviritelmään, reppu selkään, muut nyssäkät mikä minnekin ja menoksi.

Portilla alan viritellä kantamuksiamme siihen malliin, että saisin samalla kannettua myös kaksi kolmasosaa jälkikasvustamme koneeseen. Silloin matkustajien joukosta astuu esiin tuntematon mies tarjoutuen kantamaan osan tavaroista. Hän jatkaa tervetullutta apuaan vielä Kuopion kentällä.

Oletkos sinä joskus tullut yllättäen jonkun tuntemattoman huomioimaksi? Onko joku astunut esiin ihmisjoukosta sanoen hyvän sanan tai tarjoten parin auttavia käsiä? Miten hyvältä yllättävän huomion kohteeksi päätyminen tuntuukaan.

Entä kuinka olet toiminut ollessasi osa tuota joukkoa? Minä huomaan löytäväni itseni turhan usein siitä porukasta, joka jää seuraamaan sivusta. Hyvät sanat jäävät ajatuksiksi ja teot muiden tehtäväksi. Kuinka paljon hyvää voisi ympärilleen kylvää, jos useammin tulisi oltua se tuntematon, joka astuu esiin.