Armon kokemus
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3
Mediakortti   |   Yhteystiedot   |   Palaute   |   Sivukartta   |   a- A  A+

Kuopion ja Siilinjärven evankelisluterilaisten seurakuntien lehti

Kirkko ja koti Facebookissa Kirkko ja koti Twitterissä
Arkisto

Armon kokemus

Kuva Joonas Vähäsöyrinki

Lomareissu Tampereella oli sujunut mukavissa merkeissä. Koitti kotiin lähdön aika. Ajelimme ilman kiirettä Savoa kohti. Takapenkillä vallitsi harvinainen rauha, syynä tietysti nukkumatti. Kohta olisi tarkoitus pysähtyä, ruokailla ja suorittaa huoltotoimet. Uskalsin laittaa radion pykälän verran kovemmalle. Säätiedotuksessa lupailtiin poutasäätä. Vaimo heräsi ja totesi: ”Katsopas - enää 5 kilometriä Jyväskylään”.

Sitten leppoisan tunnelman rikkoi kameran välähdys. Valvontakameran tolppa oli valppaana. Sen ansiosta Jyväskylän poliisi sai kauniin otoksen pastorista ja hänen vaimostaan.

Seuraavien kilometrien aikana ehdin miettiä syntyjä syviä. Ensiksi mietin, kuinka paljon sakkoa mahtaa rapsahtaa? Varsin nopeasti alkoi teon puolustelu niin itselleni, kuin vaimollekin. ”Enhän minä aiheuttanut mitään vaaraa … rajoitus vaihtui yllättäen … kymmeneen vuoteen en ole sakkoa saanut!” Ja niin edelleen.

Taukopaikalle saavuttiin. Ruokailuvaihtoehdoista valitsin halvimman vaihtoehdon. Ilman eri kehotusta vaihdoin vaipat kumpaiseltakin kaksoseltamme. Matka jatkui. Takapenkillä oli tavallistakin levottomampaa. Toinen korvatulppa oli kadonnut. ”Kuopioon 70 kilometriä.” Paluu arkeen oli koittanut jo paljon aiemmin.

Arki tuli. Ei auttanut kuin odotella postia poliisilaitokselta. Parin viikon päästä postiluukusta kolahti valkoinen kirjekuori. Kirjeessä luki ”Jyväskylän poliisi”. Avasin kirjeen. ”TÄMÄ ON HUOMATUS … ” Eipä siinä tarvinnut enempää lukea, kun ymmärrys vapauttavasta päätöksestä tuli tajuntaani. Minun ei tarvitse maksaa sakkoja senttiäkään! Se sai minut tuulettamaan olohuoneessamme samalla tavalla, kuin jos Suomi olisi tehnyt jääkiekossa jatkoaikamaalin Ruotsia vastaan. Hyppelehtimisen jälkeen teki mieli soittaa Jyväskylän poliisilaitokselle. Olisin halunnut kiittää henkilökohtaisesti armahduksestani. Vaimo toppuutteli. Palasin vähitellen maan pinnalle. Istuimme keittiön pöydän ääreen. Rauhoituin ja pysähdyin ajattelemaan. Sanoin ääneen, että tätäkö on armon kokeminen? Näinkö pienestä iloitsen näin suuresti? Miksi en iloitse yhtä vuolaasti silloin, kun saan vapauttavan päätöksen Jumalalta? Eikö siihen olisi vielä paljon suurempi syy? Mistä se johtuu, että en koe samanlaista iloa, pompi riemusta ja tuuleta, kun joka sunnuntai kirkossa kuulen synninpäästön sanat en vain liikennerikkomuksistani, vaan kaikesta siitä väärästä mihin olen syyllistynyt itseäni, lähimmäistäni ja Luojaa kohtaan?

Ensi sunnuntaina kirkoissa puhutaan anteeksiannosta. 23. helluntain jälkeisen sunnuntain otsikko kuuluu: antakaa toisillenne anteeksi. Kun Jumalan valotolppa välähtää, kuva tulee otettua jokaisesta. Jumalan sanan paljastavan valon alla jokainen ihminen joutuu nöyrtymään ja tunnustamaan, ettei ole rakastanut lähimmäistä niin kuin itseään ja Jumalaan yli kaiken. Ja sitten kuitenkin tapahtuu se valtavan suuri asia: vapauttava päätös Jumalalta itseltään! Voi kunpa oppisimme iloitsemaan anteeksiantamuksesta vähän enemmän! Ehkäpä anteeksi pyytäminen ja -antaminen voisi silloin olla vähän helpompaa myös lähimmäisillemme.

Rukoilemme:

Laupias Jumala.
Me kiitämme sinua
kaikesta sydämestämme siitä,
että olet pyyhkinyt pois
syntiemme tuoman syyllisyyden
ja yhä uudelleen lahjoitat meille armosi.
Täytä meidät rakkaudellasi,
että olisimme valmiit
antamaan anteeksi toisille
niin kuin sinä olet antanut meille.
Kuule meitä Jeesuksen Kristuksen,
meidän Herramme tähden,
joka sinun ja Pyhän Hengen kanssa
elää ja hallitsee aina ja ikuisesti.

 

TEEMU VOUTILAINEN

Kuopion Puijon seurakunnan seurakuntapastori 

 

23. sunnuntai helluntaista

Vertaus armottomasta palvelijasta | Matt 18:23–35

Jeesus sanoi:
    ”Taivasten valtakunta on kuin kuningas, joka vaati palvelijoiltaan tilitykset. Kun hän alkoi tarkastaa niitä, hänen eteensä tuotiin palvelija, joka oli hänelle velkaa kymmenentuhatta talenttia. Miehellä ei ollut, millä maksaa, ja niin kuningas määräsi, että hänet, hänen vaimonsa ja lapsensa ja koko hänen omaisuutensa oli myytävä ja velka maksettava. Silloin palvelija heittäytyi maahan hänen eteensä ja pyysi: ’Ole kärsivällinen! Minä maksan sinulle kyllä kaiken.’ Kuninkaan tuli sääli palvelijaansa, ja hän päästi miehen menemään ja antoi velan anteeksi.
    Mutta kun palvelija meni ulos, hän tapasi toisen palvelijan, joka oli hänelle velkaa sata denaaria. Hän kävi mieheen käsiksi, kuristi häntä kurkusta ja sanoi: ’Maksa, mitä olet velkaa!’ Mies heittäytyi maahan ja pyysi: ’Ole kärsivällinen! Kyllä minä maksan sinulle.’ Mutta toinen ei suostunut siihen. Hän meni ja toimitti työtoverinsa vankilaan, kunnes tämä maksaisi velkansa.
    Muut palvelijat näkivät, mitä tapahtui, ja panivat sen pahakseen. He menivät kuninkaan luo ja kertoivat hänelle kaiken. Silloin kuningas kutsutti palvelijan luokseen ja sanoi: ’Sinä kelvoton! Minä annoin sinulle anteeksi koko velan, kun sitä minulta pyysit. Eikö sinunkin olisi pitänyt armahtaa työtoveriasi, niin kuin minä armahdin sinua?’ Vihoissaan kuningas pani palvelijansa ankaraan vankeuteen, kunnes tämä maksaisi koko velan.
    Näin tekee minun taivaallinen Isänikin teille, jos te ette kaikesta sydämestä anna kukin veljellenne anteeksi.”