Haluatko olla hyväntekijä?
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3
Mediakortti   |   Yhteystiedot   |   Palaute   |   Sivukartta   |   a- A  A+

Kuopion ja Siilinjärven evankelisluterilaisten seurakuntien lehti

Arkisto

Haluatko olla hyväntekijä?

21.12.2017
Pääkirjoitus | Minna Siikaniva

Osallistuin viime viikolla Kauneimmat joululaulut -tilaisuuteen. Kirkko oli aivan täynnä. Tilaisuuden päätti virsi Maa on niin kaunis. Tänäkin vuonna myös joulukirkot kutsuivat ihmisiä hiljentymään.

Toivon, että tämä näkymä säilyisi myös tulevaisuudessa.

Itsenäisyyspäivän jälkeen Kuopion torin alla Apajassa siunattiin ja sinetöitiin aikakapseli. Se sisältää nykypäivän esineitä ja dokumentteja. Kuopion piispa Jari Jolkkonen ja arkkipiispa Leo siunasivat nykyajan muistot.

Jolkkonen totesi tilaisuudessa luterilaisuudesta: ”Meillä on hieno, arvokas perintö, josta kannattaa olla ylpeä ja jota kannattaisi myös puolustaa. Kyse on pohjoismaisesta identiteetistä, joten omaan asiaan pitäisi jaksaa uskoa.”

Helsingin Sanomissa oli sunnuntaina 18.12. artikkeli. Siinä kerrottiin: ”Kristinusko hiipuu Euroopassa, mutta kasvaa voimalla Afrikassa. Erityisen voimalla leviävät helluntailais-karismaattiset herätysliikkeet. Silti kristinusko voi menettää suurimman uskonnon aseman. Muslimien määrä kasvaa nopeammin, ja nykyisten ennusteiden mukaan ohittaa kristittyjen määrän noin vuonna 2070.”

Yli 70 prosenttia suomalaisista kuuluu evankelis-luterilaiseen kirkkoon.

Suurin osa jäsenistä ei osallistu aktiivisesti kirkon toimintaan. Enemmistö arvostaa kuitenkin suuresti kirkon tekemää hyvää työtä. Kirkon jäsen onkin todellinen hyväntekijä.

Kun tarkastellaan nettokustannuksia työaloittain, käytetään Kuopiossa eniten veroeuroja nuorisotyöhön. Jumalanpalveluselämä ja kirkolliset toimitukset muodostavat toiseksi suurimman osuuden. Kolmannen sijan jakavat yhtä suurin osuuksin lapsityö ja diakonia.

Kirkollisveroeuroilla varmistetaan myös perheneuvonnan, sairaalasielunhoidon ja kirkon keskusteluavun työn jatkuvuus.

Kirkko haluaa jatkossakin tehdä hyvää työtä ja olla mukana ihmisen elämän käännekohdissa.

Siunausta vuodelle 2018.

Me rukoilemme sinua, Jumalan Poika ainoa: Myös kristikuntaa, työtä sen suojele halki aikojen. Virsi 36:3.