Missä on surun tila?
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3
Mediakortti   |   Yhteystiedot   |   Palaute   |   Sivukartta   |   a- A  A+

Kuopion ja Siilinjärven evankelisluterilaisten seurakuntien lehti

Kirkko ja koti Facebookissa Kirkko ja koti Twitterissä
Arkisto

Missä on surun tila?

Kuva Tuija Hyttinen

Pitkälle surulle ei aina ole tilaa nuorten elämässä. Marraskuussa käynnistyvät ensimmäistä kertaa nuorten sururyhmät Kuopiossa.

"Tai oikeastaan sururyhmä on vähän huono nimitys, sillä se saattaa ehkä säikäyttää potentiaalisia osanottajia. Itse kutsuisimme sitä ennemminkin selviytymisryhmäksi", ryhmää vetävät nuorisotyönohjaajat Anu Viippola ja Niklas Grönholm pohtivat.

"Emme lähde etsimään vastausta kysymykseen miksi? Sen sijaan tarkoituksena on, että tapahtunut hyväksyttäisiin ja surun kanssa opittaisiin elämään.”

Ajatus nuorten sururyhmästä on itänyt jo useamman vuoden ajan

”Käytännön työssä on tullut selväksi, että vertaistuelle on tarvetta”, Grönholm selvittää.

”Monesti olen kokenut avuttomuutta, kun olen tavannut nuoria, jotka ovat menettäneet läheisensä. Jotenkin heitä olisi halunnut tukea, mutta välttämättä oikeita työkaluja ei ole ollut”, Viippola puolestaan pohtii.

Viippolalle ja Grönholmille tarjoutui tilaisuus kehittää näitä työkaluja, sillä nuorten sururyhmän käynnistäminen ja kehittäminen on osa heidän Diakin sosionomiopintojensa yhteistä lopputyötä.

Jokaisen suru on omanlaisensa

Ryhmänvetäjät eivät halua luoda liian tiukkoja raameja tapaamisten sisällölle.

”Yritämme painottaa sitä, että jokaisen suru on omanlaistansa. Kaikkien ei ole pakko surra saman kaavan mukaan.

”Ryhmässä voi kertoa omasta surustaan, mutta voi myös olla hiljaa.

Tarkoitus olisi, että keskustelun ohella tehtäisiin myös jotain muuta.

”Mahdollisesti se voisi olla jonkinlaista käsillä tekemistä. Musiikistakin monet voivat löytää keinon sanoittaa omaa suruaan.”

”Kuuntelemme osallistujien toiveita ja etenemme sen mukaan.”

Rohkeasti mukaan

Alustavan suunnitelman mukaan nuorten sururyhmä kokoontuu kuusi kertaa marras- ja joulukuun aikana.

”Jos tarvetta on, voidaan tapaamisia jatkaa myös ensi vuoden puolelle.”

”Ihanne olisi, että tästä tulisi seurakunnan jatkuvaa toimintaa.

”Mukaan voi tulla vaikka menetyksestä olisi jo pitkäkin aika. Sen sijaan emme suosittele ryhmää sellaiselle, jonka läheinen on kuollut vasta hyvin hiljattain. Yleensä on hyvä odottaa ainakin muutama kuukausi, että shokkivaihe menee ohi”, pohtivat ohjaajat.

Viippola ja Grönholm tietävät, että monilla nuorilla on aikamoinen kynnys puhua surustaan.

”Ryhmään lähteminen vaatii rohkeutta – mutta se askel kannattaa ottaa.”

Ryhmä ei ole minkään yksittäisen seurakunnan palvelua, vaan kaikille seurakuntalaisille avoin. Myöskään ikähaarukkaa ei ole haluttu rajata.

”Nyt on tarjolla sururyhmiä niin lapsille, nuorille kuin aikuisillekin. Hakija saa itse pohtia, mikä ryhmä olisi hänelle se sopivin.”

Lapsen surua ei voi sivuuttaa

Kun pieni lapsi kohtaa surun, hänen keinonsa käsitellä asiaa ovat rajalliset ja toisenlaiset kuin isomman ihmisen.

”Lasten sururyhmissä meillä on käytössä terapianuket, joista ensin pystytetään oman perheen kaltainen nukkerivi. Sitten lapsi saa oman perheensä rivistä kaataa sen nuken, jonka kuolema on kaatanut. Siinä lapset näkevät konkreettisesti, että meiltä puuttuu nyt isä ja teiltä äiti, meillä on kummallakin suru ja siitä me saamme yhdessä puhua”, kuvaa lasten sururyhmiä vetävä diakonissa Maarit Kirkinen, joka vetää ryhmiä Riitta Murtorinteen kanssa.

”Lapsi voi ajatella menevänsä kuoltuaan isän viereen tai äidin kainaloon, nuori voi puhua vaikkapa lampun sammumisesta. Vauvalle jo nukahtaminen on pieni kuolema ja hylkääminen pahempaa kuin kuolema – jo hyvin pieni lapsi tuntee läheisen menetyksen”, kuvaa kuvataideterapeutti ja kouluttaja Katriina Jääskeläinen, joka koulutti hiljattain kuopiolaisia kirkon työntekijöitä kohtaamaan surevia.

Jo Kalevalassa kehotetaan antaman surun ja itkun tulla kun ne tulevat.

”Miten sitten kohdata surevaa pientä? Olen neuvonut, että ota lippalakki pois, kyykisty lapsen tasolle ja kysy mitä lapsi tarvitsee. Kerro, että olet tullut auttamaan häntä! Oleellista on elämän ja arjen jatkuminen, syöminen ja nukkuminen kuten ennenkin.”

”Lapsi voi väistää omaa suruaan ja säästää vanhempiaan, jotta jäljelle jäänyt olisi vielä jäljellä kauan. Käsittelemätön suru jää möykyksi, joka voi muuttua katkeruudeksi ja vihaksi. Myös pettymyksen ja vihan tunteet pitää saada kohdata, ja ryhmä voi siihen olla hyvä kanava”, Jääskeläinen kertoo.

Joskus lapsi myös syyllistää itseään. Nuori, jonka kehitystehtävä nuorena on päästä irti lapsuuden perheestä, voi olla erityisen haastavassa tilanteessa, jos hän menettää vanhempansa. Se voi näkyä ”jumittamisena” esimerkiksi opiskeluaikana.

”Syntymä ja kuolema ovat ihmisen osa. Muistoja kannattaa vaalia. Mitä äiti sanoisi nyt? Mitä isä neuvoisi nyt?”

”Ei isä ole kuollut. Se elää täällä näin, mun sydämessä.”

Nuorten sururyhmä kokoontuu 11.11.2013 alkaen klo 17.30 Vanhassa pappilassa, Kuninkaankatu 12, Kuopio. Ilmoittautumiset 4.11.2013 mennessä.

 

HELI HARING JA ULLA REMES