Neljä adventtia, neljä tarinaa
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3
Mediakortti   |   Yhteystiedot   |   Palaute   |   Sivukartta   |   a- A  A+

Kuopion ja Siilinjärven evankelisluterilaisten seurakuntien lehti

Kirkko ja koti Facebookissa Kirkko ja koti Twitterissä
Ajankohtaista

Neljä adventtia, neljä tarinaa

29.11.2017

Teksti: Kari Kuula

Kuva: Pixabay

ENSIMMÄINEN ADVENTTI

Saako odottaa joulua, jos ei ole perhettä?

Ihana joulun odotus. Tänä vuonna rauhoitun. Laitan joulua, mutta annan myös tilaa itselle. En suostu kiireeseen ja vouhotukseen.

Näin Anni päättää mielessään. Viime vuoden adventtiaika hurahti sumussa. Oli liikaa kaikkea. Kirkkoonkaan ei ehtinyt. 

Ensimmäisenä adventtina muistetaan Jeesusta aasin selässä matkalla kohti Jerusalemia. Jumalan Poika suostuu ihmisen osaan ja nöyrtyy kärsimykseen ja kuolemaan saakka.

Tämä Jeesus tulee edelleen mukaan ihmisen hätään ja huoleen. Älä pelkää, minä olen pelännyt sinun puolestasi. Jos itket, minä itken kanssasi. 

Kuuluu minullekin

Joulun alla puhutaan paljon perheestä. Perhe tulee koolle. Perheenjäsenet muistavat toisiaan. Lapset nauttivat, aikuiset juhlivat.
Annia tällainen puhe ahdistaa, hänellä kun ei ole perhettä. Miksi lie? Ei vain ole sattunut tulemaan sopivaa miestä vastaan. Yksin on Anni kulkenut kaikki vuodet. 

Niinpä Anni kuulee perhepuheessa kipeän piikin. Sinä et kuulu joukkoon. Joulun aika ei ole sinua varten. Tämä on perhejuhla. 

Kas kun perhejuhlan toitottajat unohtavat, ettei joulun Herrallakaan ollut perhettä. Jeesus oli naimaton ja lapseton. Ei tainnut aina olla pysyvää kotiakaan. 

Jeesuksen tie rohkaisee Annia. Oikeaa elämää on naimattomankin elämä. Perhe ei ole vain puoliso ja lapset. Myös ystävät, hengenheimolaiset ja naapuritkin voivat olla perhettä. 
Ja seurakunta. Kristityllä on veljiä ja sisaria kaikkialla.

 

TOINEN ADVENTTI

Harmittaa, kun ne eivät tajua! 

Vihainen nuori mies. Tässä yksi uudempi epävirallinen kirkkososiologinen termi. Sillä tarkoitetaan terävästi uskosta syttynyttä kristittyä, jonka mielestä kirkko on kadottanut oikean suunnan. 

Siksi he ovat vihaisia. Ja usein he ovat miehiä. Jotkut päätyvät kirkollisiin herätysliikkeisiin ja toiset jättävät äitikirkon kokonaan.

Jarkko kuuluu tähän joukkoon. Häntä harmittaa, ettei kaikkia hengellisiä totuuksia pidetä kirkkaasti esillä. Toisista totuuksista on suoraan livetty. Kirkko on kadottanut näyn sanomansa vakavuudesta.

Se tarvitsee kipeästi toisen adventin sanomaa. Sen muistamista, että kerran Kristus saapuu kunniassa. Silloin joudumme tilille teoista ja tekemättäjättämisistä.     

On siis valvottava. On kirkastettava näky Jumalan tahdon mukaisesta elämästä.

Epäily haihtuu 

Jarkko itse vierastaa leimatermiä ”vihainen nuori mies”. Se kun ei ole koko totuus hänestä. Markku tunnistaa itsessään myös epäilyn. 

Entä jos uskonasiat ovatkin pelkkiä ihmisten luuloja? Uskon älylliseen pohdintaan antautuva altistaa itsensä myös kritiikille. Ateismillakin on hyvät perusteet. 

Epäilyn hetkellä toinen adventti rohkaisee Markkua. Vasta historian lopussa Jeesus tekee itsensä kiistattoman todelliseksi. Silloin saamme vastaansanomattoman todistusaineiston uskomme puolesta. 

Siihen asti elämme vain uskossa, emme näkemisessä. Siihen asti tietomme on vajavaista. 

Ja uskon kaverina epäily.

 

KOLMAS ADVENTTI

Miten lukisin Raamattua?

Raamattu on kristityn tärkein kirja. Sitä on hyvä lukea päivittäin.

Näin Maisalle oli opetettu. Siksi hän oli monta yrittänyt aloittaa Raamatun lukemisen, mutta aina se oli vähitellen jäänyt. Teksti ei vaan kosketa. Ja se on vaikeaselkoista. Miksi lukea, kun ei ymmärrä?

Ehkä auttaisi, jos olisi selvä kuva pyhän kirjan perusjuonesta. Tosin Raamatussa on useita erilaisia punaisia lankoja. Kolmantena adventtina katse kääntyy niihin.

Yksi Raamatun juoni rakentuu ennustusten ja täyttymysten vuorottelusta. Ensin ennustetaan Jumalan toiminnasta, sitten kerrotaan, kuinka se toteutuu. Kaikkein tärkeimmät ennustukset koskevat tietenkin Jeesusta.

Toinen tärkeä teema on Jumalan kohtaaminen. Raamatun kertomukset näyttävät, millä tavalla ihmiset ovat kohdanneet Jumalan ja mitä siitä on seurannut. Kohtaamiskertomukset huipentuvat siihen, kuinka Jumala kohtaa meidät Jeesuksessa.

Maisaa saattaisi auttaa sen oivaltaminen, että Jeesus tulee luoksemme monin eri tavoin. Hän kohtaa meidät, kun rukoilemme, kuulemme hengellistä opetusta tai otamme vastaan sakramentit. 

Hitaasti mietiskellen

Jeesus voi tulla luokseni myös Raamatun kautta. Maisan kannattaa siis lukea sitä seuraavalla tavalla. 

Ensin pyydetään, että Jumala puhuisi minulle ja antaisi sitä mitä minä tarvitsen. Sitten luetaan jokin Raamatun teksti. Sitten luetaan uudestaan. Ja mietiskellään. Makustellaan kuin purukumia. Mitä tämä puhuu minulle? 

Tekstin äärellä viivytään tovi. Se painetaan muistiin. Sitten lukuhetki päättyy. Mutta teksti jää muistiin. Se palautetaan mieleen pitkin päivää. 

Kun Raamattua luetaan näin, saattaa hyvinkin tulla tuntu pyhän kohtaamisesta. Ehkä lukemisen hetkellä, ehkä vasta seuraavana päivänä. 

Mieleen nousee oivallus: tätä Jumala haluaakin antaa minulle.

 

NELJÄS ADVENTTI JA JOULUAATTO

Jumala syntyy ihmiseksi

Jouluaaton perhekirkko. Nukke makaa seimessä. Se esittää Jeesus-lasta. 

Alma on nähnyt saman joulukuvaelman monta kertaa. Hän kun on jo vanha. Silti seimiasetelma koskettaa häntä niin että kyynel tulee silmään.
Jeesus-nukkea katsoessa Alma nimittäin muistaa, mitä oli kerrottu hänen syntymästään. 

Hän oli syntynyt ennenaikaisesti. Pienikokoinen rääpäle hengitti huonosti eikä tahtonut millään ottaa vastaan maitoa. Ei tuo kauan elä, ihmiset sanoivat. Äitikin itki jo etukäteen.

Mutta niin vaan ihme tapahtui. Kolmen päivän ikäisenä Alma alkoi niellä ja henki kulkea. 

Ei minusta tullutkaan elotonta nukkea. Vaan ihan oikea ihminen. Kiitos Jeesus, Alma huokaa joulukirkossa. 

Lapsi on aarre

Joulukirkko on aivan oikea paikka kiittää Jumalaa omasta syntymästä. 
Jumalan Pojan syntymässä tapahtui merkillinen ihme. Sekin oli pelastustapahtuma. Syntymällään hän toi oman pelastavan läsnäolonsa kaikkien ihmisten syntymään. 

Samalla tavalla hänen elämänsä kutoi Jumalan läsnäolon kaikkien ihmisten elämään. Ja hänen kuolemansa ansiosta kukaan ei kuole yksin, vaan Jumalan sylissä.

Tätä tarkoittaa ehtoollisliturgian sanat ”sinä et jättänyt meitä synnin ja kuoleman valtaan, vaan...lähetit Poikasi. Hänessä sinä teit rauhan kanssamme”. 

Kaikki nämä aarteet pienessä lapsessa.